The walking dead.
Tänään on ollut mielentilalla jälleen haastava päivä. Alkaa uusi ketoosiin vaipuminen näkyä ajatuksissa. Harmittaa ja surettaa jälleen ihan hölmöt asiat ja vielä niinkin paljon että voisin vain jäädä kippuraan niitä itkeskelemään.
Asiaa ei auta tuo ”syväkyrpä”-nimityksellä kulkeva kollega, joka ei ole ikinä yhtään ainoata positiivista asiaa mulle sanonut. Energiat nyt niin vähissä että tekisi mieli vaan näyttää hänelle keskaria ja sanoa hyvin valikoituja sanoja. Mutta nielen kaiken vastaan tulevan nillityksen ja nyökyttelen. Hänellä on rasittava tarve tulla pätemään ja puuttua asioihin jotka eivät hänelle kuulu. Antaa se oma niin helvetin ammattimainen näkemys joka asiaan, joka on tietenkin täysin eri kuin minulla. Onneksi hän jää nyt viikon lomalle, samalla olen minäkin lomalla…hänestä.
Tupakkaa on kulunut aivan liikaa, se hillitsee nälkää ja hermot ovat myös niin koetuksella että parempi vaan imeä sitä kääröä kuin sitten pimahtaa. Tähän kyllä vaikuttaa sekin että muutama viime yö on nukuttu todella kehnosti, nyt sen unen tärkeyden vasta huomaakin. Tällä hetkellä en jaksa juuri edes ajatella, kaikki info tulee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mikään ei jää sinne pysymään. Hyvä, että jaksaa edes nousta penkiltä ylös sinne tupakalle. Aamulla oli todella voimaton ja väsynyt olo mutta puristin itseni silti crossarin päälle hölkkäämään 35minuutin ajaksi. Onneksi oli vain cardio-päivä. Antti on myös huomannut tämän zombie-tilani ja omana personal trainerinä hän päätti että tämä on mun vuoden viimeinen dietti. Se normaali minä eli duracelpupu on saatava takaisin ja mielellään asap. Täytyy myöntää että myös itse kaipaan sitä lähes rasittavan pirtsakkaa itseäni takaisin.
Parantelin fiilistäni selailemalla facebookin kuvia, kyllä sieltä naurut siinä kohtaa irtosi kun näki siskon jäätävän permanentin ysäriajoilta 😀 Ja muitakin kammotuskuvia vuosien takaa. Ei ole turha laini ”aika kultaa muistot”, helkkari minkä näkösenä sitä on ihmisten seassa edetty.
Pitää vain muistaa sen, että tämä olotila helpottuu tästä kyllä. Kuurin ekalla viikolla oli aivan sama tilanne ja sitten olikin hyvä päivä ja mieli oli virkeä ja iloinen. Jostain syystä yksi huono päivä saa aikaan sellaisen olotilan kun olisi vuoden verran saanut pelkkää paskaa niskaan vaikka se on vain yksi huono päivä. Tässä oppii kyllä ettimään niitä pieniäkin voimavaroja jolla jaksaa eteenpäin eikä sorru herkkuihin tai luovuta kesken kaiken. Unta kun saa palloon niin ei pallo poksu joka puolelle. Onneksi sunnuntaina saattaa selvitä jotain todella isoa joka onnistuessaan muuttaa paljon asioita ja varsinkin mielentilaa ylöspäin. Kumpa se homma nyt vain menisi maaliin. Tämän ajatuksen voimalla ja makaroonilaatikon mielikuvilla eteenpäin…tämä päivä 🙂
Tupakan kautta tekemään töitä >>
