”Kaloriton” viikonloppu
Kylläpä oli herkullinen viikonloppu! Ai, että…kroppa tykkäsi, makuaisti tykkäsi, selkäranka katkesi ja nyt omatuntoa kolkuttaa. Perjantaina lähdin ystäväni Suvin kanssa pöndelle ja siellä tuli nautittua yhtä sun toista. Grillissä tirisi broileri ja nauta, kylkeen herkullista salaattia, juustolla täytettyjä herkkusieniä, naposteluun ruis sipsejä ja porkkanoita valkosipuli dipillä ja vielä pari juustomakkaraa kylkeen. Ainiin ja ne kesän ensimmäiset pari jäätelötuuttia. Grillitulen äärellä juttelua kaikesta maan ja taivaan välillä, todella rentouttavaa ja mukavaa aikaa yhdessä. Lauantaina mökillä tietenkin piti hyppiä pihatreenit koska kabanossit ja jäätelöt kolkuttivat mielessä. Kotiin tullessa vielä muutaman extra kalorin kulutukseen HIIT-harjoitus päälle. Sunnuntaina salitreenien jälkeen odotti tuo aina niin herkullinen Dylanin aamupäivä brunssi, sellanen +3000kcal yhdeltä istumalta. Vatsalaukku venyi ja paukkui kun en osannut lopettaa syömistä siinä kohtaa kun oli hyvä ja täysi olo. Eilinen brunssi loppui klo 13.00 enkä edelleen ole syönyt mitään tämän jälkeen. Ensimmäiset 6h meni vastakivuissa ja sen jälkeen nälän tunne on ollut jotain kaukaista. Näin 18h tuntia myöhemmin alkaa jo hieman huikoa…kohta voisi syödä aamupalan. 😀
Mulla tuppaa olemaan ihan pirun kova tuo kantapää, en vain opi että siellä brunssilla ei tarvitse ahtaa vatsaa niin täyteen kun en koskaan enää näkisi ruokaa. Mikä siinä on että pitää syödä ”koko rahan edestä” ja syödä niin hitosti liikaa, että loppupäivä meni täysin harakoille ja vaakatasossa, sikiöasennossa. Ehkä ensi kerralla osaan, tai sitten en. Eilinen oli kyllä taas loistava muistutus siitä mitä liika herkuttelu tuo mukanaan. Ei ainakaan virkeyttä ja energistä oloa, päinvastoin paljon epämukavuutta. Harvoin on se fiilis ruokailun jälkeen, että haluaa työntää ne sormet kurkkuun jotta olo kevenisi ja tavara vatsasta poistuisi sukkelammin. Eikä ne herkut edes maistuneet niin, niin super hyvälle ettenkö olisi voinut olla ilmankin, tämä jälkiviisaus on kyllä sitten rasittavaa. Tai olihan ne hyviä mutta yksi maistiainen kustakin olisi riittänyt, mutta minäpä syön sen 6kpl tuulihattuja ja päälle pari palaa mustikka- ja omenapiirakkaa, jotka tietenkin hukkuvat vanilijakastikkeeseen -> makean yliannostus. Tyhmästä pääsä kärsii koko keho – jälleen kerran.
Tämä ruokien täyttämä viikonloppu ei tosin vaa’an mukaan ole kerryttänyt kuin kilon verran ylimääräistä (nestettä) kroppaan. Joka tuli täysin yllärinä, odotin jotain tuttua +3-4kg vähintään. Tänään onneksi edessä rankka etureisien rääkkäys salilla, aion painaa siellä niin täysiä että itku tulee (energiaa pitäisi riittää jopa muille jaettavaksi). Illemmalla HIIT perään varmistamaan että nesteet lähtee liikkumaan ja palataan asap. takaisin siihen painoon jossa oltiin perjantaina ennen mökille lähtöä.
Tämän kalorien kyllästämän viikonlopun jälkeen on taas super kiva palata arkeen ja kalorilaskurin pariin vahtimaan syömisiä. On se kummallista kun viettää ”kalorin laskennasta”-vapaata niin homma lähtee aivan hanskasta. Kaloreita tulee sieltä ja täältä ja salaa selän takaa. Sitähän taannoin totesin, että sitä hankalampaa se oikein syöminen on kun oma pää saa valita mitä syö, eikä sitä ohjaa mikään muu kuin omat mieliteot. Tällaisia viikonloppuja ei todellakaan saa tulla kuin max. kerran kuukaudessa, muuten olen kohta taas porsas kunnossa.
Pakko myöntää, että ihan pelottaa ajatus tulevasta kun tuo kalorilaskuri poistunee elämästä. Sen kanssa on nyt elänyt 6kk ja vielä tämän reverse dietin ajan tulen sitä käyttämään, eli seuraavat 2kk ainakin. Se kertoo mulle mitä syön ja kuinka paljon voin syödä ja tulevaisuudessa mun oman pään pitää pystyä siihen yksin, ihan sama mitä mieliteot pään sisällä huutaa. Ei varmasti kuulosta vaikealta muiden korvaan mutta omaani kyllä. Tulee ihan mieleen nämä taparikolliset, jotka eivät osaa elää vankilan ulkopuolella koska ovat tottuneet vankilan tarjoamaan elämään ja se on heille tuttua ja turvallista. Ulkomaailma on jotain pelottavaa jossa ei osata käyttäytyä ja siksi tehdään taas uusi rikos, jotta päästään tuttuun ja turvalliseen paikkaan, vankilaan, kotiin. Aika kärjistetty esimerkki mutta pointti on sama. Mulle dietillä oleminen alkaa tuntua hetke hetkeltä helpommalta ja kotoisemmalta kuin tämä koko ajan lisääntyvä vapaus ruokamäärien suhteen. En tällä hetkellä osaa olla ilman kalorilaskurin apua ja sitä tässä pikkuhiljaa pitäisi se oppia jotta se kuuluisa ”normaalimpi” elämä (ruoan suhteen) olisi lähempänä.
Aika syvällinen maanantain postaus mutta näin tällä kertaa, koitan ottaa tästä opiksi. Eipäs, minä Jenni päätän ottaa tästä opiksi. En ylensyö itseäni vatsakipuihin enää, tämä oli vimonen kerta kun näin käy. Nyt se aamupala ja sinne salille! 🙂
