Fitness noloa?
Otsikon aiheella liikenteessä tänään. Onko suuri massa innostus fitneksestä tehnyt siitä noloa?
Olen huomannut, että uusia asiakkaita tavatessani kysyn heidän tavoitteistaan ja todella monen kohdalla ensimmäinen kommentti on: ”haluan voida hyvin henkisesti ja fyysisesti, saada lihakset näkymään mutta en siis todellakaan mitään bikini fitness kroppaa, heh.”
Lauseessa ei ole muuten mitään vikaa, mutta tuo perään tuleva pieni, jokseenkin ivallinen naurahdus särähtää mun korviin. Tässä kohtaa yleensä mainitsen asiakkaalle, että itse tähtään juurinkin sinne, kisalavoille. Tällöin heidän katse kokee yleensä pienen muutoksen. Ei sinne lavalle tarvitse haluta, että voi käydä salilla. Osa kuitenkin haluaa ja se on täysin ok.
Tämän lisäksi facebookissa ja muualla somessa pyörii näitä ”fitneksen alkeet”-läppiä. Tarvitset vain älypuhelimen, better bodies vaatteet, peilin ja blogin. Nappaa selfie-kuva edestä, sivulta ja etenkin perseestä naisten pukkarissa tai vielä parempi salilla ja jaa niitä facebookissa. Kirjoita jalkatreeneistä pakarakuvien kera blogia ja näin on fitness ura saatu käyntiin.
Nämä olivat alkuun hupaisia, huumorintajuni ymmärsi kyllä ne vitsit ja nauroin niille mutta ilmeisesti mun huumorintaju alkaa pikkuhiljaa laskea näiden läppien osalta.
Mä en ymmärrä mikä siitä harrastuksesta ja tavoitteesta on tehnyt yhtäkkiä noloa. Sekö, että siitä on tullut buumi ja todella moni haluaa sitä? No sittempä kysyn, että mitä sitten? Miksi sitä ei saisi haluta. Se on kuitenkin tavoite jota varten tarvitsee tehtä töitä ihan hemmetin paljon ellei geenit ole luoneet täydellistä fysiikkaa ja kroppaa lajille. Eli jokainen tyttö/neito/daami, joka kisalavoja tavoittelee on halukas ja äärimmäisen motivoitunut pitämään itsestään huolta. Elämään terveellisesti ja treenaamaan lihaskuntoa (jos kisadiettiä ei lasketa mukaan). Tämä jos mikä on ainoastaa hyvä asia, eikä missään kohtaa noloa. Mitä enemmän jengi nusee sohvan nurkista ylös salille niin sitä parempi.
Blogi-kirjoitukset ovat iso osa kisaamista, miksi? Kisoja varten täytyy olla tiimi, jonka alla kisaat. Tiimi haluaa (vaatii) myös julkisuutta ja sitä varten heidän nimen alla kirjoitetaan blogia. Jos sponsorina on lisäravinnefirmoja/hierontoja/kauneushoitoa tms. niin näitä firmoja tulee mainostaa ja kehua. Se on osa sponssisopimusta. Eli niin tulee tehdä. Mutta jos ne pakarakuvat ja tarinat hauiskäännöstä ei innosta niin kukaan ei pakota näitä lukemaan, edes tätä mun jorinaa. Mä en vielä kisaa minkään tiimin alla, enkä omaa sponsseja, mulle tämä kirjoittaminen on yksi tapa purkaa ajatuksia. Se, että tätä joku lukee on toispuoleinen asia, tietenkin kovin positiivinen sellainen. Välillä se on itselle hupaisaa koska en koe, että mulla niin järkevää sanottavaa olisi. Kuhan kirjoitan pääni tyhkäksi. Itse luen monen kisaajan blogia. Saan niistä uusia ideoita ja haluan myös lukea kisakokemuksista. Millaista se kisaaminen on itse kullekin ollut, mitä he ovat siitä oppineet ja millainen se matka lavalle on käytännössä ollut.
Kun ihan oikeasta kisaamisesta puhutaan niin voisin uskoa, että tästä joukko buumista iso osa lopettaa tavoittelun siinä kohtaa kun tajuaa ettei sinne lavalle noin vain mennä. Pelkkä kaunis missihymy, sopusuhtainen ja hieman treenattu vartalo ei riitä. Kun tajuaa sen työn määrän mitä se vaatii ja kuinka paljon aikaa sille on annettava päivittäin. Treenejä tehdään paljon ja ruokailun suhteen elämä on kontrolloitua. Bilettäminen, raflaruokailut ja karkki/sipsi herkuttelut eivät kuulu siihen. Ihmisistä suurin osa on kuitenkin niin mukavuudenhaluisia, että tämä on monella liikaa. Myös kisadietti saa monet lopettamaan, koska eivät pysty siihen. En itsekään tiedä pystynkö vielä mutta aivan taatusti parhaani yritän. Se, että oikeasti pääsee kävelemään tuomariston eteen kisapäivänä on monen, monen vaativan tehtävän takana.
Jo vuosien ajan nuoremmilla ja vanhemmilla miehillä on ollut villitys esim. jalkapalloon tai jääkiekkoon. Edelleen todella moni nuori kundi haluaa pelata ja tulla uudeksi tähdeksi tämän harrastuksen parissa. Eikä siinä ole mitään noloa. Kukaan ei naurahda heille tai ivaa heitä sosiaalisessa mediassa. Ehkä siksi, ettei näihin lajeihin kuulu blogi-kirjoittaminen, eikä niitä tuoda julki samalla tavalla. Mutta ei se harratus olekaan samanlainen. Toinen vastaava oli Zumba, siitäkin tuli buumi ja kaikki leidit lähtivät keikuttamaan lanteitaan (myös minä). Ja edelleen zumba on ja pysyy ryhmäliikunnoissa vahvasti mukana. Hyvä niin, se on äärimmäisen hyvä liikuntamuoto. Mutta mitä jos fitness nyt onkin se uusi naisten edustama villitys mikä on tullut jäädäkseen? Toki uutena lajina fitness aiheuttaa nyt keskustelua ja liikuntaan liittyvät lehdet kirjoittavat siitä kyllästymiseen asti, mutta joku päivä se on yhtä tavallista kuin lätkä tai zumba. Ehkä. Se vanhanaikainen ajattelutapa, että vain miehet nostavat kovia rautoja salilla on jo aika unohtaa. Naiset ovat liittyneet heidän seuraan jo aikoja sitten, mutta nyt vain ison asteen näkyvämmin.
Itse aion sanoa kaikille kysyjille tavoittelevani lavoja ja olla siitä unelmasta ylpeä. 🙂
