Ääh.
Tällä erää ei oikein ole uutisia treenien puolelta. Samaa rataa edetään ja kaikki menee hyvin. Painot nousee niin kuin pitääkin, eli ei valittamista. Tuntuu kuitenkin jotenkin löysältä ja laiskalta. Vaikka treeni kulkee niin tuntuu etten minä itse kulje, motivaatiossa on nyt aukko. Tainnut lähteä talvilomille sekin pirulainen. Toivottavasti ei pitkäksi aikaa. Vaa’alla en ole käynyt varmaan viikkoon joten tämän käynnissä olevan ”minidietin” kulusta ei ole tietoa. Siitä on tietoa, että viimeisen viikon aikana on ruuan suhteen kyllä menty taas aivan suohon. Sinne mahtui vaikka mitä väärää: köyhät ritarit, pekoni ja suklaanamut. Täten olen suosiolla jättänyt nousemasta sille vaa’alle. Myös joku masuongelma on havaittavissa kun ruoka ei sula sisuksissa. Osa päivän ruokailusta tulee koskemattoman näkösenä toisesta päästä ulos. Nam nam.
En tiedä mitä mun pinnalle on käynyt tai pikemmiten mihin se on kadonnut? Olo on kuin taannoin tehokuurilla. Jos jokin asia/juttu ei mene niin kuin sen pitäisi niin samantien käryää päässä. Se välivaihe, että pikkasen alkaa kohtapuoleen nyppimään on myös kadonnut. Olotila vaihtuu naurusta suoraan vitutukseen, miksi? En tiedä. Naapurit kiitollisena kuuntelevat kun v*tut lentää. Syitä voin lähteä hakemaan vaikka tuosta masentavasta ja suorastaan ankeasta säästä. Jos olisi lämmin ja aurinko helottaisi niin ei varmaan asiat niinkään vaivaisi. Työttömyyden sijaan nauttisin UV-säteilystä hipiääni vasten rannalla ja vittuilisin toimistoissa istuville kavereille. Tai tämä työstressi. Miten paljon vihaankaan tuota paperihelvetillä kyllästettyä paikkaa nimeltä Työkkäri. Paperia pitää täyttää toisen perään ja vielä vähän lisää selvitystä asiaan a, b ja c. Onkohan nyt sekään vielä riittävästi. Todennäköisesti ei. Kuolen vanhuuteen ennen kuin penniäkään heruu tukea. Pelkkä ajatus paikasta saa silmät näkemään punaista. Eilen olin super iloinen ja onnellinen siitä, että mulla on elämässä ihana mies ja aivan mahtava parisuhde. Ei työllä ole väliä kun kaikki muu on ihanasti-fiilis. Tänään aivan eri ääni kellossa. Ilman töitä olo tuntuu turhalta ja mua hävettää olla työtön luuseri. Miettiminen on asia joka mun pitäisi oppia lopettamaan tai ainakin oppia sitä rajaamaan. Näitä rajoja kun ei ole niin välillä tuumin todella paljon ja todella turhaan. Sille en voi mitään, varsinkin kuin tätä aikaa siihen ajattelemiseen nyt tarjotaan. Ehkä kaikki nämä seikat vaikuttavat siihen miksi tuo treeni tuntuu nyt jotenkin pakkopullalta. No niin tai näin niin sinne salille mennää ja vaikka väkisin.
Tämä fiilis ei vaan tiedä mitään hyvää mihinkään. Se tuottaa turhia äkämäkä-puuskia ja itselle pahaa oloa. Näistä kärsii kaikki lähellä olijat eli varsinkin Antti.
I have to find my happy place, where are you…?