Voihan motivaatio, mistä sen saisi?
Moikkelis!
Kappas kuukausi vierähti viimeisestä. Täällä päässä voidaan hyvin. Vihdoin ja viimein on paino noussut ja tuntunee jääneen pysyvästi 60kg yläpuolelle. Se tuntuu hyvältä ja tunnen voivani paljon paremmin. Tämä ”ihan omaksi iloksi” treenaaminen on vienyt mut mukanaan. Mä en kaipaa mitään suurempia haasteita tällä hetkellä. Mä diggaan kun treeneistä on se ”pakko tehdä” mentaliteetti poissa. Treenit vaihtui GB gymiltä lähi kauppakeskuksella toimivaan Arabium saliin. GB päätti muuttaa kauemmaksi, liian kauaksi joten salin vaihdos oli välttämätön. Uusi sali lisää myös jumppa intoa koska siellä on paljon sellaisia laitteita mitä GB:llä ei ollut. Tavallaan orpo olo kun se ei ole vielä yhtä ”koti” mutta se uuden paikan viehätys innostaa. Eikä mene kauaa niin siitä tulee mun toinen kotini. 🙂
Viime maanantaina starttasi kauan odotettu kunto Savate. Ensimmäiset treenit tuntuivat lasten leikiltä, kunnon sunnuntai jumpalta. Käytiin tekniikoita ja yleisiä asioita lajista läpi. Hieman harjoittelua parin kanssa ja säkkiin mätkimistä. Mietin jo, että jos meno tällaista niin eihän täällä tule edes hiki. Toisen treenipäivän jälkeen oli eri ääni kellossa. Voi luoja sitä soijan määrää. Kädet tärisee säkin hakkaamisesta ja hartiat huusi sitä kuuluisaa hoosiannaa.
Todella kivaa vaihtelua salijumppaan ja tekee äärimmäisen gutaa niska-selkä-hartia ongelmiin. Ihan super puhdistavaa mätkiä säkkiä ja hakkaa siihen kaikki arjen paineet ja vitutukset. Tunnin jälkeen oli todella rento ja raukea olotila. Tunnilla tehdään erilaisia pari harjoitteita sekä 1,5min-30sek. pattereita jossa potkitaan ja lyödään. Välillä parin kanssa ja välillä yksin. Liikkeisiin yhdistetään myös lihaskuntoa omaa kehonpainoa käyttäen. Olin aivan kuitti kun treenin lopussa mätkin ja potkin menemään 1,5min niin täysiä kun kropasta lähtee. Tällä saa kyllä hyvin pidettyä aerobista kuntoa yllä kun treenejä on kaksi kertaa viikossa. 🙂
Uusi saliohjelma putkahti myös mailiin ja se kantaa nimeä ”pelkkää pakaraa”. 😀 Jalkoja ja hanuria jumpataan kolmesti viikossa. Edessä jälleen ihan järkyttävä määrä toistoja. Peukut pystyyn, että tämä takaliston priorisointi tuottaa tulosta ja tarakka kasvaa. Se on seuraava tavoite jos sitä siksi voi kutsua. Alakehon jumpat on ihan mun lemppareita. Niissä on sitä tekemisen meininkiä. Yläkehoa on joka päivässä hitusen mukana mutta lähinnä yllä pitävästi. Savate hoitaa loput.
Liikuntaa eri muodoissa tulee jälleen enemmän kuin tarpeeksi. Mulla on se ”vika”, että haluisin tehdä ajoittain jopa enemmän mutta lepopäivät on pakko pyhittää että toivottua kehitystä tulee. Nyt on meneillään kevyt viikko ja en millään malttaisi tehdä salilla vain sitä satujumppaa. Ensi viikolla volat taas kaakkoon! 🙂
Mutta nyt postauksen teemaan. Eli kun se tekemisen meininki ei ole näissä svääreissä niin kuinka tai mistä saada motivaatiota? Tarviiko liikkumiseen aina motivaatiota?
Multa usein kysytään miten jaksan päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen toistaa niitä samoja asioita. En mä edes ajattele sitä niin, että miten mä jaksan. Mä haluan tehdä sitä. Se auttaa mua voimaan paremmin. Mä tykkään ja nautin siitä. Mä teen sitä koska se on osa mun arkea. Mun päivät ilman treeniä on ajoittain tosi tylsiä. Se on mun yksi päivän kohokohdista. Se kuuluu sinne yhtälailla kuin syöminen.
”Mikään ei muutu jos mitään ei muuta.”
Jos oma peilikuva, fyysinen kunto tai terveydentila ei miellytä niin ei se mihinkään muutu jos ei asialle mitään tee. Piste. Oikoteitä onneen ei ole. Aina pitää tehdä jotain, että saa sitä jotain. Olen tässä alkanut miettimään sitä, että onko sitä motivaatiota kuitenkin aina pakko olla? Pitääkö olla jokin hyvä ”syy” sille, että perseen nostaa sohvalta? Haluat ehkä isomman tarakan, kuten minä. Haluat atleettisemman tai hoikemman kropan. Haluat pudottaa painoa. Haluat kesäkuntoon. Jos näistä se motivaatio tekemiseen irtoo niin hyvä juttu.
Mutta mitä sitten kun se on saavutettu, lopetatko vai pitääkö keksiä uusi ”syy” liikkumiselle? Mikäli tämä syy/tavoite taktiikka toimii niin mui bueno. Mutta jos näitä tai vastaavia asioita ei halua itselleen niin liikunta on monen mielestä turhaa. Moni tuntuu unohtavan sen tosiasian, että liikunta on hyväksi terveydelle. Jos ei mitää muuta syytä liikkumiselle ja terveellisesti syömiselle löydy niin miten olisi se vanha kunnon hyvä ja parempi terveys? Niin henkisesti kuin fyysisesti. Mikään yllä mainituista tavoitteista ei ole sitä tärkeämpää. Oma terveys pitäisi mennä kaikkien noiden edelle mutta monilta se unohtuu. Sitä ei ajatella taikka huomioida. Se ei ole hyvä ”syy” kuntoilla. Vaikka se on just sitä.
Kaikki tietää, että hampaat pitää harjata kerran, mielellään kahdesti päivässä, aamuin ja illoin. Ei sitäkään varmaa aina jaksaisi mutta se tehdään koska se on hyväksi. Niin on opetettu lapsesta lähtien. Eskarissa pestiin yhdessä hampaita ennen päiväunia. Näin hampaat pysyy terveenä ja hammaslääkäri kaukana. Se tehdään arjessa päivittäin ilman mitään sen suurempia motivaatio iskulauseita. Tai siivoaminen. Sekin tehdään koska (yleensä) on pakko jottei tarvitse elää paskan keskellä. Harvempi sitä hyppii ilosta kun imuri pitää kaivaa esille. Mutta se tehdään. Sekin on opetettu meille lapsesta lähtien. Sekin on vain osa normaalia arkea.
Miksi liikunta ei voisi yhtälailla olla vain osa normaalia arkea? Kaikki tietää sen, että se tekee hyvää ja pitää lääkärit ja sairaala reissut kaukana tai ainakin kauempana. Ei siihen tartte erillistä motivaatiota ja tavoitetta (parempi terveys on tosin myös äärimmäisen hyvä tavoite). Mutta tätä jostain syystä ei aina opeteta kotona. Ei meilläkään kotona patistettu liikkumaan. Koulussa sitä yritetään mutta ei ehkä oikella tavalla (ainakaan mun yläaste aikoina). Liikunnasta ei ole tehty sitä normaalia arkea. Se tarttee monilla jonkun kimmokkeen koska muuten siitä ei ole ”hyötyä” ja se on turhaa ajan haaskausta. Se on valitettavan monelle kuin rangaistus. Inhottavaa ja ikävää. Ja kun tästä inhottavasta liikunnasta on selvitty voidaan palkita itsensä syömällä paskaa.
Antti oli lukenut jonkun viisaamman ajatuksia (en muista kuka) siitä, mistä se halu roskaruokaan tulee? Miksi sillä monesti palkitaan itsensä? Tässä ajatuksessa oli näkökulmana se, että roskaruoka on arkipäivän kotiruokaan verrattuna ikään kuin ”juhlava”, astetta ylempi ja parempi ruoka. Sillä palkitaan kun on saavutettu jotain. ”Hei sä onnistuit siinä, nyt mennään kyllä pizzalle!”, ”Mä selvisin rankasta työviikosta olen ansainnut pullon viiniä”, ”Mä sain tentistä täydet pisteet, siis burgerille”, ”Wuhuu dietti ohi, nyt se kauan odotettu sipsi pussi”. Harvempi sitä itseään palkitsee salaatilla.
”Jesh, mä sain sen työpaikan, nyt viher-smoothie” – kuuletko kuinka usein?
Terveellinen arkiruoka on ns. alempi arvoista ruokaa koska sillä ei yleensä juhlisteta mitään. Se on tavallista. Musta tässä on tosi hyvä pointti. Muistan kuinka pentuna aina kun mentiin vaikka mummolaan niin sitä oli syytä ns. juhlistaa mäkkireissulla yhdessä mummin ja papan kanssa. Se oli spesiaali tapahtuma joka tarvitsi jotain muuta kuin makaroonilaatikkoa. Tai kun sain kokeesta kympin niin äiti antoi siitä palkinnoksi jäätelöä tai karkkia. Roskaruoka on palkintoruokaa mikä nostaa sen arvossaan ylemmäksi. Tämä on opittu lapsena ja sieltä pinttynyt pysyvästi päähän. Siksi se on niin haluttavaa. Salaatit ja muut terveys pöperöt ovat ”huonoa” ruokaa palkinnoksi.
Tämän postauksen aihe tuli suoraan oikeasta elämästä. Yhdestä mun asiakkaasta. Mä olen ihan umpikujassa sen suhteen miten saan hänet heräämään siihen todellisuuteen, että nyt on pakko tehdä jotain vaikka ei yhtään kiinnosta. Hän on nuori parikymppinen henkilö joka painaa 150kg. Hän ei itse tunnu ymmärtävän sitä faktaa, että jos hän ei muuta tapojaan on hänellä mahdollisesti kolmekymppisenä toinen tai molemmat jalat haudassa. Tai sydän-ja verisuoni sairauksia. Tai diabetes. Tai sydänkohtaus. Hän parasta aikaa syö itsensä hengiltä. Kaikki nämä asiat olen hänelle ilmaissut. Olen tietenkin myös kannustanut ja tsempannut. Tehnyt ruokavaliot ja treeniohjeet. Kaikki tarvittavat työkalut antanut mutta ei tunnu auttavan. Hänellä kun ei ole motivaatiota. Jos sitä motivaatiota tarvitsee jostain hakea niin eikö nuo yllämainitut ole jo pirun hyvä motivaation lähde? Tiedän, en voi auttaa kaikkia. Mutta parhaani yritän tehdä sen suhteen, että olen antanut kaikkeni asiakkaideni eteen mitä voin. Jos voisin niin suoraan sanottuna haluaisin repiä itsestäni irti oman liikunnan haluni ja antaa hänelle. 🙂
”Jos sinulla ei ole aikaa panostaa hyvinvointiisi nyt niin sinulla pitää olla aikaa sairastaa myöhemmin”.
Kuulin tuon sanoman yhdellä luennolla ja se jäi varmaan ikiajoiksi mun päähän. Äärimmäisen hyvä lausahdus joka pitää paikkansa. Mitä parempi fyysinen kunto on, sitä paremmin voit. Aina sinne vanhuusikään asti. Terveellinen ruokavalio tietenkin kulkee käsi kädessä sen hyvinvoinnin kanssa. Keho on sun temppeli ja sulle annetaan niitä vain yksi. Pidä siitä huolta. Syö terveellisesti ja liiku. Mene ja tee, niin kuin teet kaiken muunkin. Käyt kaupassa ja töissä vaikka ei aina kiinnosta eikä jaksa. Ne on kaikki yleensä ”pakollisia” suoritteita päivittäisessä elämässä jotka tehdään. Liikuntaa pitää tehdä myös. Ja mistä sitä tietää, ehkä siitä oppii matkalla tykkäämään. 🙂
Hieman sekavaa tekstiä, pahoittelut mutta ehkä se pointti sieltä välistä selveni. 🙂 Työviikko paketissa, viikonloppu edessä, nyt relaa, reenii ja puuroo!
Viikonloppuja!
-Jenni
