Ajankuluksi.

Hellurei ja hellät tunteet.

Herkkulakko on ja pysyy päällä. Lipsumisia ei ole tapahtunut vaikka näin joulun alla piparia ja suklaata tuntuu olevan tyrkyllä mihin tahansa meneekin. Jotenkin on super helppo olla ottamatta niitä kun päättää itselleen, että nyt ei moisia vedetä nassuun. Tietenekin tuo allekirjattu sopimus vahvistaa sitä tunnetta entisestään. Olen siltikin nauttinut erinäisiä herkkuja, mutta ne ovat olleet oikeata ruokaa. Itsenäisyyspäivänä vedettiin hirmuinen läjä itsetehtyä Sushia ja omalla piirakkapohjalla duunattua glögi-rusina-manteli piirakkaa. Oi jestas, että oli muuten hyvää. Se piirakka ei kuulu tähän herkkulakon ”piiriin” koska piirakan pohja koostuu vain kaurahiutaleista ja kananmunan valkuaisista. Mukaan rusinoita, pari lorausta sokeroimatonta glögiä ja manteleita joista saa hyviä rasvoja. Täten se menee enemmänkin hyvästä proteiinipitoisesta välipalasta.

Mä tein Makit ja Antti vastasi Nigireistä. Meissä asuu pieni japanilainen. 🙂

Mitään eriskummallisempia uutisia ei ole tähän saumaan. Lomaa edelleen kovasti odotellessa, siihen on enää laskemani mukaan 25 päivää ja sitten kesä koittaa mulle. Loppuvuosi menee tujauksessa kun on kaikkea tapahtumaa lomaa ennen. Joulu on lähes täällä ja sitten heti perään uusivuosi ja sen jälkeen voikin hakea jo tuon matkalaukun varastosta ja alkaa pakkaamaan. 🙂

Hieman on salin puolella kuviot muuttuneet. Boxikyykky ei vaan jotenkin tunnu istuvan mulle, liikkuvuus ei riitä ja se ei tunnu niin hyvältä kun olisi tarkoitus. Jonain päivinä se menee hyvin mutta sitten taas päin prinkkalaa ja se alkaa ottamaan itseä kovasti päähän. Miksi ei ei kulje kerta kerralta vain paremmin? Se vaan on hieman kömpelöä. Monen mielestä se varmasti näyttää varsin hyvälle kyykylle mutta rakas valmentajani (Antti <3) vaatinee täydellisyyttä. Ja niin minäkin, se pitää mennä just eikä melkein. Sitä on nyt harjoitettu sen verran kauan, että ihan mielenkiinnon pysymisen vuoksi koitetaan välillä jotain muuta. Boxikyykyn tilalla alkoi nyt etukyykky-harjoittelut. Kun niitä isompia reisiä kaipaan niin se on varsin hyvä vaihtoehto siihen. Se tuntuu passaavan ensimmäisten treenien mukaan ihan kivasti mun liikkuvuudelle. Katsotaan miten siinä tekniikka ja painot lähtevät etenemään. Tulen harjoittamaan sitä pariin otteseen viikossa niin tekniikka jääpi tajuntaan paremmin. Maastaveto tuli myös uutena kuvioihin kehiin. Sillä on hyvä alkaa vahvistamaan lisää koko kroppaa ja erityisesti selkää. Tykkään noista isoista massaliikkeistä, koska haluan tulla vahvaksi. Nyt joka salipäivälle on yksi iso pääliike olemassa; maanantai: suorinjaloin maastaveto, keskiviikko: penkki, torstai: maastaveto ja etukyykky, lauantai: prässi, sunnuntaisin on käsien heiluttelupäivä joten siellä nyt ei mitään isoa massiivista liiketta ole. Silloin ojentaja, hauis ja olkapäät saavat kyytiä monella eri liikkeellä. Mukavia uusia haasteita itselle opittavaksi, johan tuota edellistä ohjelmaa on painettu kuukausikaupalla eteenpäin. Pitää ennen lomaa piipahtaa taas kehonkoostumusmittauksessa katsomassa mitä on viimeisen kahden kuukauden aikana saanut aikaan, onko lihaa tullu yhtään lisää ja missä ne rasvamäärät nyt todellisuudessa menee.

Tänään siis edessä penkkipäivä, uusin paino 45kg olisi suotavaa saada edes 3 kertaa hyvin ylös. On se vaan jännä miten 2,5kg korotus tuntuu niin paljolle. Pari kertaa olen sitä jo koittanut mutta tekniikka on kesken sarjan hajonnut ja tanko ei ole noussut muutamaa kertaa enempää. Tuo pieni painon nousu vaikuttaa myös pään sisällä, sitä uutta painoa alkuun jännittää ja hieman pelkää eikä silloin ole yllätys että tekniikka hajoaa. Pitää laittaa beast mode päälle ja puskea se tanko ylös!

This is what I want and I will work hard to get it!

Mitä töihin tulee niin siellä menee tällä hetkellä loistavasti. Mä olen niin ylpeä mun asiakkaista. Lähestulkoon jokainen on päässyt tavoitteisiin ja osa mennyt niistä jopa yli ja asettaneet uusia tavoitteita tilalle. Niin se vaan menee, että nälkä kasvaa syödessä. Ensin halutaan pois muutama kilo joka muuttuu kymmeneksi ja sen jälkeen viideksitoista. Osa on kehittynyt ihan mielettömästi lyhyessäkin ajassa. Heitä on ilo ohjata kun he ovat motivoituneita ja haluavat oppia lisää. Lomani aikana saa sitten kukin asiakas testata miten se treeni kulkee kun minä en ole paikalla ohjaamassa ja käskyttämässä. Hyvä sauma katsoa onko ne opit ja ohjaukset menneet perille. Ilokseni myös muutama asiakkaani on lähtenyt mukaan tähän herkkulakkoon. On heilläkin sitten astetta kivempaa syödä jouluna vapaasti kun nyt pysyy herkuista erossa. Silloin jopa tämä ”kenraali” suo kaikille vapaasyöntipäivän, osa tulee varmasti tuntemaan sen kehossaan. Hiilariöverit ja sen seurauksena tuleva hiilarikrapula tulee muutamille aivan uutena kokemuksena. Se tulee olemaan aika silmiä avaavaa mitä se liian sokerin ja rasvan nauttiminen oikein saa aikaan kun on syönyt terveellisesti ennen sitä jo jonkin aikaa. 😉

Nyt voimapuuro naamariin ja salin kautta duuniin. Ugh! 🙂

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi