Diettikuulumisia, fiilareita ja tiimiasiaa.

Hellou jälleen!

Ensimmäinen kuukausi kisadiettiä melkein takana. Tämä kulunut viikko on ollut jokseenkin väsynyt ja raskas treenien puolesta. Jumpat on puristettu läpi ja ne ovat menneet hyvin kaiken muun osalta paitsi jalkojen. Kinttuja tehdessä puhti loppui jo puolivälissä ja täten loppu treeni meni ihan sumussa ja tuntui samalta kuin suossa rämpiminen. Josko se siitä taas ensi viikolla lähtis uudella tempolla eteenpäin. 🙂

Nyt alkaa tuntua siltä, että kroppa kaipaa pitkästä aikaa kevennttyä viikkoa. Ensi viikon jälkeen se onneksi on tulossa, ensimmäinen kevennetty viikko sitten helmikuun lomalta paluun. 🙂 Kevennetyllä salit vedetään satujumppa meingillä, painot tippuu puoleen ja intervellit jää pois viikosta. Muut aerobiset ihan normaalisti.

Ja mitäs sille painolle kuuluu tällä hetkellä? Ensimmäisen kahden viikon aikana lähti se huimat -500g (65,5kg), kolmannella viikolla tapahtui toivottu pyrähdys -700g (64,7kg), mutta nyt tänään ollaan tultu +600g ylöspäin (65,3kg). Tämä johtunee hyvinkin todennäköisesti siitä, että aloitin viime maanantaina keltarauhashormonikuurin käynnistämään kadokissa olleet menkat. Tämä on mitä ilmeisemmin kerännyt nestettä kroppaan, niin kuin menkat yleensäkin pistää turvottamaan. Muuta vaihtoehtoa kun ei ole koska treenit ja ruoat on vedetty just niinkuin pitää. 🙂 Tätä kuuria on jäljellä vielä 4 päivää (vieläkään ei tosin ole niitä naistenpäiviä näkynyt). Sen sijaan olen saanut kärsiä aika mojovista alavatsan ”supisteluista ja kipristelyistä”. Toivottavasti ensi sunnuntaina eli ns. punnituspäivänä näkyy vaa’alla jälleen jotain edistystä. Peilistä onneksi näkee pientä kiristymistä tapahtuneen, etenkin vatsan seudun ja hartia alueella. Mulla se rasva yleensäkin palaa ylhäältä alaspäin. Hiton nopeasti mennyt tämä kuukausi ja iskenyt tajuntaa se, että nämä jäljellä olevat 96 päivää tulee menemään ihan sika nopeasti. Siihen nähden pitäisi alkaa tapahtumaan ja näkymään niitä tuloksia hitusen nopeammin.

Tämä takapakki kuitenkin tarkoittaa sitä, että liikunnan määrää lisätään jälleen. Salit pysyy samoina 5x/vko, aamuaerobisia nyt entisen neljän sijaan 5x/vko + parit intervallit ja reippaat ylämäkitepastelut treenien perään. Täytyy alkaa suunnitella entistä tarkemmin viikkoaikataulut, että kerkii ja saa kaikki tehdyksi. En yhtään enää ihmettele niitä kuuluisia ”fitnesskuplia” missä kisaajilla ei ole dietillä oikein muuta elämää kuin se treeni ja duuni. Eli ne pakolliset asiat viikosta hoidetaan ja kaikki muu jäljelle jäänyt aika levätään. Eihän tässä hirveämmin ole kertakaikkiaan aikaa muuhun. Loppuu vuorokaudesta kirjaimellisesti tunnit kesken. Itse aijon loppuun asti pitää kiinni siitä, että yöunista en tunteja karsi, koska siitä se alamäki sitten alkaa samantien. Onneksi nyt kesä-heinä ja vielä elokuun alkupuolisko on hiljaisempaa töissä kun jengi lomailee niin on sitä aikaa hitusen enemmän hoitaa kaikki jumppatuokiot. Siinä määrin olen hyvässä asemassa, että pystyn itse vaikuttamaan omiin työvuoroihin. Jos jostain pitää taikoa vuorokauteen lisää tunteja niin ne lähtee duunista. Vaikkakin se vaikuttaa palkkapussiin kyllä samantien. Ensi keskiviikkona on treffit PT:n kanssa ja kondiksen mukaan sitten päätetään saako juhannuksena syödä millaisia eväitä. Tällä hetkellä en usko, että herkkupäivää on tulossa. Pahuksen hormonikuuri! Mieli kaipaisi karkin sijaan nyt kovasti kunnon läjää lasagnea tai makaroonilaatikkoa.

Eväistä ja herkuista puheenollen niin olen hyvin yllättynyt siitä, ettei mun tee mieli herkkuja lähes ollenkaan. Viimeksi olen överi syönyt vappupäivänä. Eli jos juhannus menee normi sapuskalla niin ei se juurikaan mieltä kirpaise. Tällä hetkellä tykkään niin paljon mun arkipäivien pöperöistä ettei ole mielihaluja karkkiin tai muuhun. Tähän kyllä vaikuttaa myös ne FitLine ravintolisät suuresti. Entisen karkkihiiren makeanhimo on poissa. Facebookissa meillä on FitLine ryhmä jossa monet muutkin sokerihiiret ovat tämän saman asian huomanneet.

11391225_992057014151741_6239221083341164922_n

Posti toi mulle taas uuden 3kk FitLine satsin. Olen jäänyt näihin koukkuun. Vaikuttanut yleiseen jaksamiseen todella paljon. En ole enää läheskään niin puhki iltaisin duunin jälkeen kuin ennen. Hiukset kasvaa hullua vauhtia, iho on paremmassa kunnossa, pysyn virkeänä ilman kahvia/teetä. Ne jyllänneet alkukevään lenssut on vältetty myös. Aamujuoman jälkeen (basic+activizer) olo virkistyy hyvinkin nopeasti jonka myötä on helppo lähteä aamuaerobista suorittamaan.

IMG_20150606_171404

Viime viikonloppuna oli isäni vaimon 50-vuotis syntymäpäivät. Tarjolla oli tietenkin kaikkia herkkuja mitä nyt juhliin voi kuvitella. Oli suolaisia ja makeita piirakoita, majoneesillä ja juustoilla höystettyjä salaatteja, täytekakkua, mutakakkua, pullaa, jäätelöä, keksejä jne.

Mun lautanen näytti tältä:

IMG_20150606_160239

 

Pari riisipiirakkaa ilman munavoita, kanasalaattia, kinkkuleikettä ja vegejä. Kiitokset vain vanhuksille, että olivat tehneet sellaistakin tarjolle jota sain syödä. Ja hyvää oli. 🙂

Pakko sanoa, että vaikka ne notkuvan pöydän antimet näytti hyviltä niin ei ollut mitenkään vaikeata olla syömättä niitä. Tätä on jeesannut paljon sellaisen simppelin asian sisäistäminen kuin, että tämä on TÄYSIN OMA VALINTANI. Jos haluan lavalle niin herkkuja ei nyt puputella. Joskus myöhemmin sitten. Jos haluan syödä niitä nyt niin lavoista ei kannata haaveilla. Kuulostaa niin yksinkertaiselta mutta kun sen oivalsi jotenkin täysin uudesta näkövinkkelistä ja vielä positiivisesti ajattellen niin mieliteot on vähentyneet entisestään. Dietillä on vaikeaa jos siitä tekee vaikeaa ja ajattelee negatiivisesti. Miten asioihin suhtautuu ja oma asenne ratkaisee jälleen paljon.

Jopas tulee taas asiaa, parissa viikossa kerkeää ilmeisesti tapahtumaan paljon. Tulevasta kisatiimistä sen verran, että pistettiin vanhan TNT Teamin likkojen kanssa oma tiimi pystyyn. Yleensä yristysten nimen alla toimivat tiimit vaativat tiimiläisiltä vastineeksi jotain. Oli se sitten blogia, tuotteiden mainostusta tai promoduunia. Tästä ei kukaan meistä hirveemmin innostunut. Meistä lähtee moni kisaamaan syksyllä niin ajateltiin, että oma tiimi olisi huikea juttu. Jaettiin tiimimaksu tasan kaikkien kanssa ja mä laitoin tiimisopimusta IFBB:lle menemään.

Pienen brain stormauksen jälkeen tiimin nimeksi keksittiin Team W.O.M – Women On a Mission. Nimi on musta ihan huikea. Kuvaa meidän eukkokööriä tosi hyvin ja se on lyhyt sekä ytimekäs. Mä toimin tiimin yhteys- sekä vastuuhenkilönä. 🙂

Nyt nami, nami riisipuuroa ääntä kohti ja ottamaan elbaa sohvalle. Seuraavassa postauksessa asiaa mm. FirstBeat mittauksesta. Tiistaina mut piuhoitetaan aina sunnuntaihin asti tätä hyvinvointianalyysiä varten ja ideana on mittaa miten kroppa palautuu arjen rasituksesta. Super mielenkiintoista tehdä se nyt kun tuota rasitusta aika kovalla kädellä keholleni annan.

-Jenni

 

Kommentoi



Kommentit

  1. 2.56 16.06.2015

    Kaunis!

  2. 17.24 16.06.2015

    Komistus! <3

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi