End of project Guinea-pig

Kaksi kuukautta sitten (11.3) alkoi operaatio ”koekaniini”. Koekaniinina oli rakas ystäväni Tiia. Hän oli pariin otteeseen manannut minulle kuinka painoa on tullut lisää eikä oikein millään saa sitä pois. Hän kävi salilla heiluttelemassa painoja ja sotkemassa kuntopyörää mutta siltikin vain muutama kilo oli hänestä karissut pois. Ehdotin hänelle, josko hän sitoutuisi minulle opiskelumateriaaliksi, koekaniiniksi Personal trainer koulutuksen ajalle. Halusin pistää oppimani asiat käytännössä testiin ja katsoa onko minulla tähän hommaan taitoa. Tiia lähti mukaan (juurikaan empimättä) samantien. Hän vannoin, että pystyy pysymään kurissa ja poissa herkuista ja tekemään niinkun käsken kahden kuukauden ajan.

Tiialle tehtiin alkuun kuntotesti, otettiin before-kuvat, lähtöpaino, rasvapihtilukemat ja mittanauhalla ympärysmittoja. Ruokavalio täysin uusiksi ja 4-jakoinen treeniohjelma kouraan. Tiiaa alkuun epäilytti kovin se miten hän tulee jaksamaan. Tuolloin ei duunin jälkeen ollut virtaa enää juuri muuhun kuin sohvalla makaamiseen, niin miten hän jaksaa töiden lisäksi käydä neljä kertaa viikossa salilla? Tämä ajatusmalli kuitenkin muuttui nopeaan sillä uusi ruokavalio, oikea ruokarytmitys ja oikeat ravintoaineet antoivat Tiialle energiaa tehdä ja jaksaa. Hän hämmästyi siitä miten energiaa riittää paljon normaalia enemmän, että miten suuri vaikutus oikealla ruoalla onkaan. Ei tuntunut enää missää töiden jälkeen ampasta salille ja sen jälkeen vielä siivota kotona. Kilot alkoivat karisemaan heti aloituksen jälkeen tasaseen tahtiin ja treenit lähtivät hyvin kulkemaan alusta alkaen.

Tämän kahden kuukauden aikana  Tiia paiski töitä niin maan perkeleesti. Hikeä on valutettu litratolkulla ja rääkättyjen lihasten lihaskivuista on käristty. Hän söi vain ja ainoastaa sitä mitä ruoka-ohje lappu kertoi. Hän ei skipannut yhtään treeniä eikä lipsunut missään kohtaa ”väärille” teille. Vain kerran hän herkutteli ja sekin minun luvallani. Koko tämän yhteisen projektin aikana kaloreita nipsastiin vain n. 250kcal vähemmälle ja tällä selvittiin maaliin asti. Kaikki vähennykset tehtiin hiilihydraatteihin.

Kyykkää, kyykkää nainen! 🙂

Lähtöpaino tangossa oli ensimmäisenä jalkapäivänä 10kg,

tänään Tiialla oli tangossa yhteensä painoa 35kg.

Ja kuinka tässä projektissa sitten kaiken kaikkiaan kävi?

Tavoitteena oli karistaa Tiiasta vähintää 6kg rasvaa pois, kehittää kuntoa ja perusvoimaa.

Tiia laihtui yhteensä 7,5kg (mikä on 1,5kg yli tavoitteen)

Rasvapihdit:

ojentaja: 33mm -> 24mm (-9mm)

kylki: 34mm -> 21mm (-13mm)

reisi: 45mm -> 33mm (-12mm)

Mittanauha:

vyötärö: 81,5cm -> 72cm (-8,5cm)

lantio: 105cm -> 100cm (-5cm)

reisien ympärys yht: 101cm -> 98cm (-3cm)

Alla before – 1kk jälkeen – ja nyt – kuvat, ero on aivan mieletön! Kuvia voi klikkaa suuremmiksi.

Lähtötilanne         1kk jälkeen          2kk jälkeen

Vatsa on kaventunut, vyötärö tullut esiin, leukalinja näkyy, ryhti on parantunut, selkämakkarat poissa ja reidet kaventuneet.

Näiden konkreettisten mittojen ja kuvien lisäksi Tiian kunto on kohissut mennen tullen. Kuntotestissä hän polki lähtötilanteen ajat yli puolet paremmiksi ensimmäisen kuukauden jälkeen ja tänäpäivänä ne ovat siitä jälleen nousseet vaikka testiä ei nyt vielä otetukaan.

HYVÄ TIIA!!!

Ja tässä oli vasta 2kk työtä alla, mihin tuo nainen pystyykään kun sama tahti jatkuu, missä kunnossa hän on vuoden päästä? Olen niin, niin ylpeä ja onnellinen hänen puolesta ja ylpeä myöskin itsestäni hänen valmentajana. Samaa tahtia eteenpäin ja uusi haaste on tiputtaa kaiken kaikkiaan 10kg pois lähtöpainosta. Eihän siihenkään ole enää kuin 2,5kg! Mutta eiköhän se nälkä kasva syödessä ja tämän jälkeen otetaan etapiksi -15kg…voisin villinä veikata. Mutta ainakin helkkarin hyvä tilanne ja tästä on hienoa jatkaa. Peukku!

Motivaatio, tahtotila ja asenne – sillä tämäkin toteutettiin. 🙂

Kommentoi



Kommentit

  1. 4.18 16.05.2013

    Hienoa työtä, molemmat!! 🙂

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi