Eyes On The Price

Välillä tämä treenihulluus tuntuu aivan typerältä elämäntyyliltä, varsinkin silloin kuin herkkuja tarjoillaan nenän edessä. Välillä mua ihan sapettaa tulla töihin koska täällä on aina, siis aina jotain herkkuja tarjolla. Tämä paikka on diettaajien helvetti.

Tänään kun tulin töihin ja vein tunnollisesti kotoa mukana tuodut kana-salaattimössöt jääkaappiin niin sieltä mua morjestaa mansikka-täytekakku. Suljen jääkaapin oven kiltisti ja siirryn seuraavaan huoneeseen hakemaan kahvia, pöydällä odottaa lautasellinen mustikkapiirakoita ja pöydällä lappu ”jääkaapissa on vielä vanilijakastiketta” – ei jumalauta! (ehkä ihan paras kompo ikinä). Nämä on niitä tilanteita kun tekisi mieli heivaa dietit kankkulan kaivoon ja vain elää pläskisti herkkuja mutustaen. Mutta pitäisinkö itsestäni silloin, tuskin kun en pitänyt +7kg sittenkään ja olin kuitenkin ”normaalivartaloinen”.

”Et syö, et syö”- sitä tulee hoettua ja miettittyä paljon kun se saakelin piirakka mun nimeä tuolla pöydällä huutaa. Mikä on mun tavoite ja mihin mä haluan päästä, näihin kysymyksiin olen päässäni vastannut tänään monesti. Eikä riittänyt vain kakku ja piirakat, toimiston asiakaspalvelussa on aina, siis joka ikinen päivä joku karkkipussi avoinna ja kaikille tarjolla. Minä sen sijaan sivistyneesti hörpin teetä, joka maistuu sukalle.

Mielihalut ja selkäranka, niitä tämä homma kysyy. Tosin sepä on juurikin se mikä erottaa jyvät pakanoista. Ei kaikki tällaiseen pysty, sitä kuulee koko ajan ympärillä: ”en mä pystys tollaseen kontrolloituun ruokailuun”, ”toi on ihan hullua touhua”, ”sipisiä on kiva mutustaa iltaisin telkun ääressä”. Niinhän se olisikin mutta mikään herkku ei korvaa sitä miten tyytyväinen olen nyt itseeni, kroppaani. Moni on sanonut mullekin että lopettaisin tämän pelleilyn. Yksi syy miksi teen tätä on se, että mä haluan näyttää kaikille että pystyn siihen, mutta eniten kuitenkin siksi että mä hirmuisen paljon tykkään noista näkyvistä vastalihaksista enkä halua sitä pömppöä siihen enää koskaan tilalle. Moni mun ikäinen nainen ei voi sanoa tuota.

Olkoot muut normaalivartaloisia, mutta se ei riitä mulle. En halua olla normaali, haluan olla helvetin-hyvä-vartaloinen.

Tehokuurista pieni tilannepäivitys; ketoosissa ollaan. Mikäli sen voi perustaa hikipyyhkeen hirveään dunkkuun ja siihen miltä itse salilla haisee…yöks! Jotain äärimmäisen vastenmielistä mutta nyt se laardi vasta alkaakin palamaan! Onneksi sunnuntai tulee kohta, lasken lähes tunteja siihen.

ps. enkä syönyt yhtään palaa kakkua, piirakkaa tai karkkia!

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi