Hei, hei mitä kuuluu!?! :)

Kolme viikkoa on hurahtanut ohi silmien pienessä sumussa. Ei ole iskenyt kirjoituskärpästä joten päätin odottella sitä. Viime postauksessa (silloin 3vkoa sitten) kerroin kuinka ruokamäärä väheni entisestään ja päivittäinen menu ilmestyi jääkaapin oveen. Tätä A4 kokoista paperilappua on noudatettu tarkalleen nämä kuluneet viikot. Se on ollut yllättävän helppoa. Taikasana siihen on jälleen ruokien preppaus. Etukäteen tekee muutaman päivän sapuskat valmiiksi niin ei ole ollut mitään ongelmaa syödä just eikä melkein niin kuin pitää. Ja kyllä, on alkanut näkymään sitä toivottua muutosta. Hyvinkin paljon. 🙂

IMG_20150802_085113aamulenkki- done!

Hiilarien suuri vähennys on tuntunut eniten treeneissä. Puhti ja voimat hyytyvät jo treenin puolivälissä. Muuten päivät ovat menneet pienessä ”sumussa”. Pää toimii mutta ajatus ei aina kulje järin kirkkaasti. Nälkä ei onneksi ole vaivannut kuin silloin jos ruokaväli pitkittyy. Tosin en ole kolmeen viikkoon tuntenut myöskään olevani täynnä. Jokaisen ruokailun jälkeen tuntuu, että saa juuri sen verran energiaa, että jaksaa olla sen 2-3h pirteänä ennen seuraavaa suupalaa. Yllättävän helposti tämä on mennyt. Antti ei ole joutunut kuuntelemaan kiukuttelevaa vaimoa juurikaan. Olen mielestäni oppinut asennoitumaan tähän oikein mikä helpottaa tavotteeseen pääsyä huomattasti. Nyt pitää tehdä näin, niin nyt todellakin tehdään näin! 🙂

IMG_20150725_085107Motivaatio-juomapullo 🙂

Kulunut viikko on vietetty kevennystä. Salilla painot tippui puoleen ja treenit on heiluteltu läpi. Intervellit ja aamuaerot on vedetty normaalisti. Vaikkakin treenit on ollut kevyet niin ajoittain nekin ovat tuntuneet raskaalle. Tässä on pakko alkaa nöyrtymään painojen kanssa. Enää ei nouse niin paljon kuin ennen. Voimatasot laskee hiljalleen ja siihen on totuttava. Eniten se haittaa lähinnä mun egoa. 😀

Nyt kisadietillä mä olen super kiitollinen siitä, että alointin 5kk sitten käyttämään FitLine lisäravinteita. Niistä on ollut paljon apua nyt kun kroppaa ja päätä koetellaan. Yhtäkään aerobista, salitreeniä taikka intervallia en ole jättänyt tekemättä. Uskon, että se on niiden ansiota, että jalka ei aamulenkeillä paina ja mikä tärkeintä nukun hyvin. Olen lukenut muutamien kilpasiskojen blogeja ja niistä on jo aistittavissa pientä uupumusta. Itse en koe vielä olevani uupunut ja tärkein syy sille on nimenomaan hyvät ja pitkät yöunet. FitLinen lisäksi juon joka ilta ”unettavaa” valeriaanaa sisältävää iltateetä jonne laitan rentouttavaa Uni Lintu-nimistä yrttiuutetta sekaan. Niitä saa Life-myymälästä. Perustuuko näiden lisäravinteiden ja unettavien tuotteiden vaikutus plaseboon vai tapahtuuko se oikeasti niin ei sillä väliä. Ne kuitenkin toimii, vaikka sitten uskomisen voimalla. Satunnaisesti pari yötä on mennyt kehnommin mutta otan silloin parin päivän melatoniini-kuurin ja sitäkin vain 0,5mg. Olen jaksanut olla pirteä töissä ja nähdä kavereitani vapaa-ajalla. Illat tosin meidän huushollissa menee löhöten ja Netflixi laulaa telkkarissa. Päivän päätteeksi iskee kunnon kooma ja väsy. Kumpikaan meistä ei jaksa tehdä enää mitään. Antti on edelleen tukidietillä ja elää lähes yhtä sumussa kuin mä. 😀 Muutoin tähän asti on yleisen olotilan mukaan kivasti ja yllättävän helposti edennyt tämä prokkis.

Onneksi mulla on töiden puolesta vapaus valita työaikani, saan itse päättää milloin ja miten paljon teen töitä. Pystyn aikatauluttamaan päivät niin, että saan kaikki treenit ja muut toimet tehtyä aamupäivisin ja menen sitten iltapäivällä töihin. Jos tekisin klo 8-16 kestoista työpäivää olisi tämä diettaus varmasti ollut paljon hankalempaa. Taikka sitten vuorotyössä valvoen öitä. Ei morjens, olisin varmaan jo ihan romuna. Mun tiimiläinen kertoi heräävänsä töiden takia välillä aamuaerobiselle jo ennen klo 04.00 aamulla. Pakko nostaa hänelle hattua ja kaikille muillekin erityisesti vuorotyössä oleville kilpasiskoille!

11822470_10152584480077465_4883121690590066324_n

Tänään on menossa kevyt tankkauspäivä. Ooh, happy dayyy! 🙂 Miten kamalan suuri ikävä mulla onkaan ollut kaurapuuroa. Se maistui niin niin hyvälle. Tämä tankkauspäivä ei kaloreissa juurikaan poikkea normaalista mutta makromäärät on laitettu ”päälaelleen”. Toisin kuin normaalisti tänään syödään ihan säälittävä määrä proteiinia ja rasvaa. Ne korvataan hiilarilla: puurolla, riisikakuilla, hedelmillä ja perunoilla. Huomenna paluu normaaliin eli enempi lihaa ja hitusen enemmän rasvaa ja hiilarit takasin alas.

No mitä mun painolle kuuluu. Se lähti hyvään laskuun tuon uuden sapuskan myötä. Kolme viikkoa sitten paino oli 63,4kg ja tänään 61,6kg. Suurimmillani olen painanut ennen diettiä 66,9kg. Muistutukseksi, että pituttaa on 171cm.

2015-08-02#nofilter 😀

Klikkaa suuremmaksi.

Kävin tiirailemassa kehityskuvia ja aikamoinen nauru niistä pääsi. Herranjumala miten kamalia ovat nuo ensimmäiset poseeraukset jotka kameraan taltioitiin. Onneksi etupose ei enää näytä tuolta. Oli hyväksi itselle katsoa noita kuvia vuoden takaa ja siitä missä nyt mennään. Kehistystä ei omin silmin huomaa aina peilistä mutta nämä kuvat kertovat taas enemmän kuin tyhat sanaa. Painoa on nyt himpun verran vähemmän kuin ihan ekassa otoksessa mutta ristus sentään mikä ero kropassa. Jotain on tehty oikein. Olen koko ajan uskonut itseeni ja uskon edelleen, nyt hitusen taas enemmän. Mä en tiedä siitä tulenko sijoittumaan karsinnoissa mutta mä uskon siihen, että mä tuun olemaan hyvässä kisakunnossa ja olemaan se paras mahdollinen itseni siellä. Aikaa on jäljellä 7 viikkoa ja kunto kerkeää muuttua vielä paljon. 🙂

Melkein pari viikkoa sitten kun paino oli noin 62,5kg tietämillä olin siihen kuntoon super tyytyväinen. Se lihaksen ja rasvan suhde oli sitä mitä haluan tavoitella kisojen jälkeen ja tietenkin pysyä siinä.

Vaikka olomuoto alkaa muistuttamaan talikkoa niin en ole koskaan ennen ollut näin hyvässä kunnossa. Mikä on ihan super mahtava tunne. Tarkoitan aerobista kuntoa, lihaskestävyyttä ja lihaskuntoa. Mä jaksan tehdä sellasia treenejä mitä en olisi 3 vuotta sitten uskonutkaan tekeväni. Tietenkin nyt ruokapuoli vaikuttaa jaksamiseen mutta siltikin. Mun fyysinen kunto on parempi kuin koskaan ennen. Ja siitä olen ihan helkkarin ylpeä.

Fiilis on jälleen ihan katossa jatkamaan tätä matkaa! Mutta nyt kutsuu kyökki ja alkavan viikon ruokapreppi alkakoon. Sen jälkeen potut tulille ja valmistamaan tämän päivän herkku-tankkaus-päivällistä. 🙂

Mahtia sunnuntaita, ens kertaan!

-Jenni

IG: jennin_ig

www.facebook.com/jennipersonaltrainer

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi