Hide and seek

Viimeisimmässä postauksessa manasin kuinka piiskaan itseäni aivan liian koville. Olen nyt siitä hetkestä lähtien koittanut ajatella asioita toisin ja olla suopeampi itselleni. Tiedän ettei joka päivä pääse eteenpäin, välillä tulee seiniä vastaan mutta jääräpäisen olemukseni on tätä välillä todella vaikea ymmärtää. Halu tehdä ja kehittyä on niin suuri. Nyt kuitenkin on jokseenkin parempi fiilis. Alan löytämään itseni sieltä jostain missä vielä olen hieman kyllä hukassa.

Miten olen sitten toiminut ja muuttanut ajatusmaailmaani? Itseasiassa se on aika simppeliä, en jää miettimään vaan otan sen mikä tulee vastaan, ainakin parhaani yritän. Yksi asia jonka otin suurennuslasin alle on jopa musteella hakattu iholleni. ”Your never fully dressed without a smile” – oma muistilappuni ihollani. Nyt tuo sanoma on ollut astetta suurempi ja järkeen käyvämpi. Sitä tekstiä on tiirailtu aivan uudella ajatuksella ja tunteella. Se muistuttaa minua tuolla jalkapöydässä aina viimeistään siinä vaiheessa kun sukkia ylleni puen, että miten ne asiat nyt tärkeysjärjetyksessä taas menikään. Elämän suurin pointti ei ole saada kiloja ylös vaan olla onnellinen ja iloinen. Joka päivässä on syytä hymyyn ja syitä olla iloinen vaikka treenit menisikin päin persettä. Toivottavasti myös Antti on huomannut tämän pienen eron joka itseni mielestä minussa on jo tapahtunut. Vielä kuitenkin välillä ketuttaa kun asiat eivät etene niin kuin haluaisin. Kuten rintapenkissä on nyt tahkottu 40kg ylös kolme viikkoa saamatta 2 toistoa enempää kun tekniikka hajoaa. Miten se voikin olla niin painava kun 37,5kg nousee hyvin. Miten 2,5kg lisäys voi painaa niin paljon? Maaginen tasaluku jonka ylitse pääsy ei tyssää voimiin vaan tekniikkaan. Tässä kohtaa voisin muistella kuinka kerran sanoin kaverilleni syvien keskuteluiden lomassa, että ”kaikkea ei voi saada” – tämä pätee moneen asiaan elämässä (keskustelussa koski kylläkin miehiä). Sama juttu pätee tässäkin, ainakin tällä hetkellä, so deal with it and move on. Kyllä se rauta nousee vielä joku päivä ylös, ainakin kolmen toiston verran.

Kesän viilentyessä on flunssa saanut musta otteen ja tällä hetkellä arvon onko kuinka järkevää mennä salille. Viikon verran on nenässä tuntunut painetta ja kurkussa karheutta. En tunne kuitenkaan olevani tarpeeksi kipeä että jäisin sieltä pois. Nenä ei ehkä toimi täydellä kapasiteetilla mutta jos silti hieman kävisi kyykkäämässä, kevennetysti. Tiedostan jopa tällä hetkellä itsekin sen, että uutta ennätystä kyykyssä ei tartte odotella. Sitä varten tulee hapenottokyky olla täysin kunnossa ja fiiliksen myös, nyt se ei ole koska olen tukossa. Olen silti jääräpää jonka on oltava täysin sänkypotilas ennen kuin jättää työt, treenit tai muut asiat tekemättä. Varmaan saadaan asiaan ratkaisu sen kyykkytreenin kautta, eiköhän se päätä ollaanko terveitä vai kunnolla kipeitä tulevana viikonloppuna.

Muutama asia reverse dietin edistymisestä. Kalorit ovat nouseet 1330 kcal lähtölukemasta nyt noin 1650 kcal päivässä. Noston alla ovat olleet vain hiilarit ja rasvat. Paino ei ole noussut juurikaan, tänään mitattu 55,7kg ja reverselle lähtö oli sen 54,9kg. Takana on kohta jo 2kk reverseä. Painon tulisi nousta hieman enemmän mitä tämä tahti on. Painonnousun kanssa on taas mentävä oman pään sisälle puntaroimaan asioita koska huomaan etten haluiaisi sen nousevan. Kesti niin kauan saada rasva kropasta pois, että osa mua haluaa pysyä tässä kireydessä. Mutta haluanko niitä rautoja ylös? Haluanko kehittyä? Haluanko mennä läpi eteen tulleista seinistä, siitä hiton rintapenkistä? Vastaus näihin kaikkiin on iso Kyllä. Halu saada ne tässä kuosissa vaan taitaa olla pyhä mahdottomuus. On siis syötävä enemmän ja enemmän. Tarkoitus tietenkään ei ole syömällä pakata muhun sitä rasvaa uudelleen samaa määrää mitä oli mutta aina sitä väkisinkin hieman kertyy ja se on asia joka mun pitää jälleen vain hyväksyä jos tahdon kehittyä – ja minähän tahdon.

Words of the day:

Ps. Eilisen päivän yksi monista ilonaiheista oli postimies. Hän toi pitkään kaivatun kirjekuoren. Nyt on vihdoinkin mustaa valkoisella, virallinen paperi hallussa siitä mitä ammattia sitä tänäpäivänä edustetaan 🙂

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi