Kisasuunnitelmia ja lomamuudia.

Tammikuun alku on tuntunut jotenkin tosi hektiseltä. Hurjan paljon on ollut erinäisiä hoidettavia asioita tulevan reissun ja kisojen suhteen. Tai ainakin tuntuu siltä. Nyt kuitenkin oon kutakuinkin saanut lähes kaikki kiireelliset asiat pois päiväjärjetyksestä. Lähetin tietoni IFFB:lle (International Federation of Bodybuilding and Fitness), maksoin sinne tämän vuoden kisalisenssin ja sendasin antidopingsopimuksen allekirjattuna. Näin ollen mulla on lupa kilpailla tänä vuonna kaikissa IFBB:n alaisissa kisoissa.

10311734_10152222760942465_7972817607425311632_n

Ollaan Tiinan kanssa nähty nyt aika urakalla. Parin viikon sisään yhdet tiimitreenit ja kahdet henkilökohtaiset treenit. Koko kroppa on saanut hyvää kyytiä. Luojalle kiitos (tai jollekin) siitä, että vasemman jalan polven kipuilu on loppunut ja on taas pystynyt vetää jalkajumpat täysillä läpi.

Ylläolevista tiimitreeneistä saattaa vilahtaa tekemisen meininkiä myös tv:n puolella. Huhtikuussa alkaa Fitnesspäiväkirjat-sarja jossa Tiinan sisko Mari Valosaari on mukana. Mari oli mukana treenaamassa tuolloin ja kamera tietenkin seurasi meidän touhuja koko ajan. Siis handycam ei mikään kuvausryhmä. Mari sai taltioitua mun lahjakkaat kiroilu-hajoilu-huudot yhden jäätävän prässi setin päätteeksi. Hitusen hauskaa, jos se otos päätyy itse sarjaan. 😀

Tiirailin mun kehityskuvia ja yhden niistä kehtaan jopa laittaa tännekin. Itseä rassaa kun omaan silmään en näe jaloissa mitään eroa. Tiina tosin sanoi, että hän huomaa kintuissa kehitystä tapahtuneen. Tiedettävästi se nainen ei lämpimikseen moista sano, hyvä niin. Ehkä mun koivet tulevat sitten esille kun on aika karistaa rasvaa siitä ympäriltä pois. Yläkehosta hartiat ja käpälät ovat kehittyneet hyvin kiitettävästi ja koko sivuposeeraus asento alkaa muovautua paremmaksi. 🙂

2015-01-04Naurattaa oikein miten kamalalle tuo ensimmäinen poseeraus näyttää 😀

Siinä mielessä hyvään suuntaan on menty, että painoa on tullut lisää mutta se ei näy kuvissa ”pehmentymisenä”. Koko kuvasettiä katsellessani (myös etu- ja takaposet mukaan lukien) omaan silmään näytti siltä, että yleinen olemus on nyt pikkuruisen jopa kireämpi kuin kesällä. Olen onnistunut kasvattamaan lihasta nahan alle, jee!! Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Ainakin olen hyvissä käsissä.

Tuleva plääni kisoja ajatellen on se, että loman jälkeen otetaan kuntozekki ja todennäköisesti lisätään hitusen ruokaa koneeseen, jotta saadaan maximoitua lihaskasvu. Toukokuussa alkaa kisadietti, eli mulla noin 5kk aikaa polttaa rasvaa pois kropasta. Yhdessä suin oltiin Tiinan kanssa sitä mieltä, että suurin haaste dietillä tulee olemaan mun ”reisimöykyt”. Ne pakaroiden sivuilla olevat ”kummut/muhkurat” jonne mun rasvat tykkää kertyä. Sieltä rasva vähiten haluaa lähtee pois kun sen on niin mukava olla siellä. Köllötellä mun perseellä. 😀

Syksyn karsinnoista suunnittelen meneväni Jyväskylään sekä Tampereelle. Jos ensimmäinen lavasetti menee mönkään niin sitten on ainakin vielä toinen mahdollisuus yrittää. Ensimmäisellä kerralla saa ainakin hieman karistettua jännitystä pois, jotta toisella kertaa pystyy (ehkä) olemaan rennommin ja täten esiitymään (ehkä) paremmin. Se kuka mun naaman ja tukan tulee mestoille perässä laittamaan on vielä oma mysteerinsä. Uskon, että Tiinalla on niiden suhteen hyviä tekijöitä tiedossa, että naaman+kropan+tukan tuunaajat löytyy.

Tänään mulla oli viimeinen työpäivä. Nyt alkoi 5 viikon loma, JAUZAA!!! Maanataina nokka kohti Aasiaa ja lämpimän auringon syleilyyn. <3

Tätä on odotettu niin, niin kauan. Oon enemmän kuin valmis rentoutumaan, nauttimaan jouten olosta, saamaan mahtavia uusia kokemuksia ja nähdä maailmaa. Ja saamaan sen kaiken mitä parhaimmassa seurassa. Antin kanssa. Super paljon odotan myös loman treenejä. Treenaaminen on mulle laatuaikaa ja henkireikä joten pelkästä löhölomasta ei ole puhettakaan. Matkakohteiden salien saatavuus tarkistettiin jo ennen hotellien varausta. 😀

10937417_10152230429477465_329295921_nPyynnöstä Tiina kyhäs mulle tälläsen ”simppelin” rantajumpan…huoh! 😀

Tehtiin diili Antin kanssa, että loman ensimmäinen viikko pidetään some-hiljaisuutta. Ei ainuttakaan kuvaa tai päivitystä mihinkään muiden nähtäville. Eletään ja ollaan vain toisillemme. Tämä ei Antille tuota mitään ongelmia kun hän muutenkin dissaa tätä nykyajan jäätävää tarvetta olla koko ajan tavotettavissa. Ja sitä, että mitään ei voi kokea jos ei siitä heti lataa kuvaa tai sanallista kerrontaa facebookkiin. Itsehän kuulun juuri siihen kastiin joka haluaa näyttää ja ilmoittaa kaiken. Tämän parisuhteen aikana olen hitusen oppinut sitä kontrolloimaan mutten kylläkään tarpeeksi. Omalta osaltani tämä siis tulee olemaan asetta haastavampi diili toetuttaa mutta erittäin hyväksi ”opiksi”. Täytyy se reissu kokea itse eikä kameran linssin läpi.

Kun tämä viikko on kulunut ja Air Asian koneet saavat vietyä meidät ehjänä perille niin kuvatulvaa on kyllä luvassa. Mikäli haluat seurata meininkiä lomalla ja sen jälkeen täällä kotosalla niin instassa löydyn nimim. jennin_ig ja mun viralliset PT-sivut löytynee täältä (saa käydä tykkäämässä).

10419995_10152230215957465_2037429658911018539_nSe tunne kun lomaa edeltävä viimeinen työtunti on ohitse!

Bali – Singapore – Thaimaa täältä tullaan!

Lomamuudi lähtee päälle än – yy – tee NYT!

HEIPPA! B)

 

Kommentoi



Kommentit

  1. 8.52 18.01.2015

    On se tyttö timmis kunnos!!! Hyvää lomaa!

  2. 18.29 06.03.2015

    Kappas, tänne oli tullut viestiä. Kiitos. Lomat on nyt lusittu ja paluu hektiseen arkeen alkanut. 🙂

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi