PÖÖ!

Elossa ollaan vielä! Anteeksi tämä radiohiljaisuus. Monia aiheita ja ideoita on blogia ajatellen päässä pyörinyt mutta energiaa ei ole ollut ryhtyä tuottamaan tekstiä. Työpäivien jälkeen flegmaattinen lahna on ottanut musta vallan ja hyvä että jaksan sohvalla kääntää kylkeä. 😀

IMG_20150818_141253Se ainoa kerta kun jaksoin raahautua ottamaan aurinkoa tänä kesänä. 😀

No mitäs tänne kuuluu. Hyvin menee, näin kiteytettynä yhteen sanaan. Dietti etenee aikataulun mukaisesti ja kroppa senkun kiristyy. Päivittäin väsyttää ja ajoittain väsyttää todella paljon mutta sitä lukuunottamatta kaikki on mennyt mainiosti. Väsymys kuuluu asiaan mikä ei luonnollisesti valittamalla parane niin sitä on turha sen enempää päivitellä. Ihan pientä nälkä kiukkua pukkaa silloin kun ruoka-aika on lähellä. Mutta syömisen jälkeen olen taas leppoisampi itseni. Nälkää en ole vieläkään nähnyt taikka sen suuremmin tuntenut. Eli ruokavalio on sen puolesta mallillaan. Ruokaa ei ole nyt nipsastu pitkään aikaan eikä toivottavasti tarvisekaan kun kondis etenee nykyiselläkin. Yhtä ja lähes ainoata suurempaa kärsimystä tällä hetkellä aiheuttaa kananmunat, kaikki ne 11kpl päivässä (joista yksi on vain kokonainen). Ei todellakaan mitää herkkua mutta vielä ne on kurkusta vain alaspäin mennyt. Noin yleisesti olotila on hyvä. Motivaatio pysyy yllä tekemiseen kun koko ajan näkee miten edistyy. Pääsääntöisesti hyvillä mielin tässä on viikot paukuteltu menemään. Erityisesti Antti on tästä hyvin kiitollinen kun vittumaisempi Justiina on pysynyt poissa. 🙂

IMG_20150822_143447Purkkiruokaa parhaimmillaan. Jauhista tomaattikastikeessa ja uuni vegejä! (milloikohan olen viimeksi syönyt ruokaa lautaselta?)

Nukun edelleen hyvin, kiitos kaiken maailman luonnonrohtojen. About 6-7h tulee vähintään nukuttua öisin ja uni-appsin mukaan vielä ihan ok-laatuista ja palauttavaa unta. Siksi tämä dietti varmasti onkin edistynyt niin kivuttomasti. Kroppa palautuu yön aikana vielä hyvin niin jaksaa sykkiä päivästä toiseen lenkkipolulla, treeneissä ja töissä. Thank good for that! Itseni tuntien riittää jos nukun parikin yötä kehnosti niin kaikki menee sen jälkeen persiilleen. Asiasta kukkaruukkuun tulipa muuten laskettua tossa, että olen viimeisen 8 vkon aikana lenkkeillyt päälle 200km. Ja mä niin vihasin lenkkeilemistä ennen tätä diettiä. Nyt kun siitä tuli pakollista niin siitä alkoi tykkäämään. Aion jopa jatkaa sitä skabojen jälkeen. 🙂

Kisoja varten tehtiin koemeikki ja olen siitä super innostunut. Tulee sellainen ”kleopatramainen” kissansilmä lookki. Todella tummat silmämeikit ja huuliin kevyesti punaista kiiltoa. Kuvassa alempana on filtteröity kuva koemeikistä josta siis uupuu vielä silmien rajaukset, tekoripset, tummat kulmat, laitetut huulet sekä tukka. Ne osaan kutakuinkin kuvitella tuohon mielessäni niin hyvä tulloo. Millainen mun tukasta tulee niin se jääköön yllätykseksi. 🙂

IMG_20150809_163934

Reipas viikko sitten näin pitkästä aikaa kesälomilta palannutta valmentajaani. Tunnollisesti lähetin hänelle loman aikana kondiskuvia ja painolukemia joka sunnuntai niin hän oli kärryillä missä mennään. Nyt hänkin pääsi omin silmin näkemään kondikseni ja oli myös äärimmäisen tyytyväinen siihen. Ollaan hyvin aikataulussa. Hänen mielestään fysiikkani on hyvä ja sillä on kaikki mahdollisuudet mennä jatkoon. Toki pelkkä hyvä fysiikka ei riitä jos poset menee päin honkia. Harjoiteltiin niitä tietenkin jälleen ja tehtiin pitkästä aikaa killeri jalkatreeni. Persus oli varmaan 4 päivää kipeänä. Ensi viikolla uusiksi! 😀

IMG_20150814_143916

Tänään vaakalukema näytti ekaa kertaa reilusti yli vuoteen alle 60kg. Aamupaino oli 59.9kg. Pari edellistä viikkoa tuossa mentiin eteenpäin vain muutamien satojen grammojen pudotus vauhtia mutta tämä kulunut viikko imi musta yli kilon pois! Alkaa olla hyvin pieni olotila. Vaatteet vaan löystyy minkä kerkiää. Nyt musta on yhteensä lähtenyt kutakuinkin 6,5kg painoa. Olen ihan yllättynyt siitä, etten ole lipsahtanut herkuttelemaan kertaakaan! Muutamissa kesän juhlissa ja muissa kissan ristijäisissä on käyty mutta selkäranka on pitänyt. Ex-sokerihiiri on taltutettu. 🙂

Mietiskelin tossa, että mitä syötävää haluan saada lavan taakse odottamaan kisojen jälkeen niin ensimmäinen ajatus oli makaroonilaatikko. Ajatussijalle kaksi tuli lasagne. Toki se karkkipussikin tuli hetken kuluttua mieleen kun näitä alkoi kunnolla tuumimaan mutta enemmän kaipaan (ainakin nyt) tuhtia satsia jotain kunnon kotiruokaa. Että tuntisi olevansa kunnolla täynnä, ihan ähkyssä pitkästä aikaa. 🙂

IMG_20150823_074155(5.7) 63,9kg / (23.8) 59,9kg

Vielä olisi 4 viikkoa puristettava ennen karsintoja. Siitä on 3vkoa kovaa treeniä ennen viimeistelyviikkoa jolloin ei tehdä enää kovia jumppia. Olen varannut hieronnan ja akupunktion rentouttamaan kroppaa ja mieltä noin viikkoa ennen skaboja. Niin ikään myös sokerointi ja kampaaja on varattuna. Kisaväri, meikkaaja, biksut ja helyt on hankittuna. Jäljelle jää enään dietin loppuun noudattaminen kunnialla, treenien hoitaminen ja posejen harjoittelu. Nyt on enää niin vähän aikaa jäljellä ja niin hyvällä mallilla menossa, että mikään ei saa mua enää perääntymään. Terveys on pysynyt hyvänä ja motivaatio on katossa. Mä piru vie nousen sinne lavalle!

Paljon kuuluu puhuttavan ”tyhjiöstä” minne moni tipahtaa kisojen jälkeen kun ei ole enää mitään suurta tavotetta jota saavutella. Mitä sitä elämällään tekee sitten kun mikään ohje jääkaapin ovessa tai treenipäiväkirjassa ei enää ”pakota” mihinkään tekemiseen. Varmasti sitä onkin ko. tyhjiössä ilman hyvää suunnitelmaa tulevaisuudesta. Itse olen sellainen, että olen koko ajan askeleen tai parikin edellä meneillä olevaa ja mietin mitä haluan tehdä seuraavaksi. Mulla on jo paljon suunnitelmia elämälle näiden kisojen jälkeen mutta niistä sitten lisää kun kyseinen ajakohta koittaa. Innolla odotan jo sitä tulevaa aikaa kun voin alkaa toteuttamaan niitä asioita mitä tässä on Antin kanssa suunniteltu tulevaisuudelle. Sen verran avaan, että ainakin etelän lämpö siellä taas häämöttää ihan lähituntumassa. 🙂

Voipi olla, että seuraava postaus tulee vasta kisojen jälkeen koska tämä tosiaan on nyt aika väsynyttä aikaa. Enkä halua pakottaa itseäni kirjoittamaan, kuten en myöskään tekemään mitään muutakaan ylimääräistä. Annan itselleni armoa nyt ns. vähäpätösempien asioiden suhteen. 🙂

Mutta instagrammissa pääsee kuvien kautta näkemään miten tämä loppu rutistus etenee ja mitä mun viikkoihin kuuluu mikäli tekstin tuottaminen ei luonnistu ennen suurta päivää. 🙂

Siellä löytää mut mimimerkillä: jennin_ig .

motivational-quotes01Ihanaa ja lämpöistä kesää!

-Jenni

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi