Suunnitelmia.

Heissan!

Reilu viikko leikkauksesta ja kaikki on mallillaan. Joka päivä vähemmän ja vähemmän kipuja sekä tukalaa oloa. Leikkauksen jälkeiset pari päivää olivat ehdottomasti ne pahimmat. Silloin ei oikein missään asennossa ollut hyvä olla. Tukalinta on enää aamuisin ylösnousemisen jälkeen kun on viettänyt tunteja selällään ja nousee ylös niin kotvasen verran tuntuu kovaa painetta rinnassa. Muuten päivät menevät jo lähes ilman kipulääkkeitä. Yöksi vielä tehokkaampaa nappia naamaan, että yöunet onnistuvat. Tämä jatkuva mitään tekemättömyys, makaaminen ja istuminen on laittanut mun selän aivan jumiin. Alaselkä kipuilee melkeimpä rintaa enemmän. Saanut tämän toipilaana olemisen ohella hyvän käsityksen siitä miten liikkumattomuus vaikuttaa selkä-niska-hartia ongelmiin. Tietenkin yksi syy siihen on myös se, että olen yli viikon nukkunut vain selälläni kun kyljelleen ei pysty. Kehonhuolto on tullut entistä tärkeämpään rooliin. Alaselkä vinoilee siksi, että jouten olosta ovat pakarat jumissa. Niitä on iltaisin availtu lacrosse pallolla ja selkää hierontarullalla niin on saanut heti helpotusta selän ongelmiin.

Lacrosse palloista tehty ”pähkinä” on oiva apu alaselän hierontaan ja yksittäinen pallo pakaran moukaroimiseen. Nämä vermeet olisi hyvä löytyä jokaisen kotoa, oli sitten liikkuja tai ei.

Perjantaina oli ensimmäin jälkitarkastus. Kirurgi Jyränki sanoi kaiken olevan mallillaan ja, että noin 2kk päästä turvotus 99% laskenut jolloin lopputuloksen jo kutakuinkin pystyy näkemään. Täysi parantuminen vie sen 4-6kk aikaa henkilöstä riippuen. Leikkauksen jälkeisenä päivänä kun otin siteen rintojen päältä pois niin jopa hieman pelästyin neitien kokoa, ne olivat kunnon tykit. Jyränki oli varoittanut, että turvotus on ihan jäätävä eikä rintoja saa katsoa sillä silmällä, että tämmöisetkö niistä tuli. Nyt reilu viikko myöhemmin turvotus on lähtenyt hyvin laskuun ja joka päivä neidit näyttävät vaan paremmalle ja paremmalle. Ovat hyvin sopusuhtaiset ja luonnolliset, kyllä tykkään. Näette sitten joskus kondiskuvista miltä ne näyttää bikineissä. 🙂

Tänään pakko lähteä hieman liikkeelle, jotta nämä selkäongelmat saa pois. Kohtapuoleen salille kävelemään reippaasti juoksumatolle ylämäkikävelyä ja testaamaan pientä treeniä jaloille. Koska yläkeho on poissa käytöstä niin treeni vedetään täysin laitteissa: reiden koukistus ja ojennus, reiden loitunnus ja lähennys. Myöhemmin mukaan myös vaakaprässi (vai onko se vaakahack?) ja selänojennus mutta ei vielä, koska ylös alas-liike ei tunnu hyvältä. Aloitan treenitestin tekemällä jokaisella laitteella 50 toistoa, jos ei tunnu pahalle niin seuraavalla kertaa 60-70 toistoa > aina 100 toistoon asti per laite. Siinä saa jo jalkojen lihakset hyvän pumpin päälle. Pienellä painolla niin monta sarjaa kun vaaditaan että toistomäärä on täynnä, eli volyymipainotteista treeniä. Vielä ei ole hinkua nostelemaan kunnon rautoja tai tekemään kunnon hikitreenejä kun tunnen etten vielä pysty sellaiseen. Jotakin on silti pakko päästä tekemään, jotta nämä jumiongelmat saa pois. Jouten olo päättyy tähän päivään. Ensi viikolla onneksi pääsee myös töissä liikkumaan asiakkaiden kanssa niin varmasti helpottaa selkäkipuja.

Antin kanssa lyötiin kättä päälle pienestä välidietistä. Viime vuoden loppukuukausien ja loman aikana on syöty sen verran näyttävästi että pieni kesää edeltävä kiristely on paikallaan. Dietti kestää 39 päivää, eikä yhtään enempää. Ehtoja diettiin on, että voimatasot eivät laske, treenit jaksaa vetää kunnolla ja, että rasvaa palaa ainakin 2kg edestä sen jälkeen kun alussa ylimääräiset nesteet ovat poistuneet kehosta. Eli ensimmäisen viikon pudotusta ei vielä lasketa koska se on suurimmaksi osaksi vain nestettä. Nämä ehdot kun täyttyy niin dietti luokitellaan onnistuneeksi. Ehtojen takia päiväkalorit eivät tipu kovin alhaisiksi mutta tämän hetken määristä kuitenkin alemmas ja herkut tietenkin jäävät pois. Dietin aikana treenaan uusimman ohjelmani mukaan, koska kerkesin vasta kuukauden sitä toteuttamaan kunnes leikkaus tuli väliin. Tarkoittaa 5 kertaa salia viikossa, toivottavasti tuolloin on jo siinä kunnossa että voi treenata täysillä. Lisään tarpeen mukaan 1-2 HIIT harjoitusta viikkoon dietin edetessä jos paino ei laske halutusti.

Dietti alkaa sunnuntaina 13.4, samana päivänä kun Fitness Classic-kisat järjestetään kulttuuritalolla (ollaan menossa katsomaan bikinipeppuja sinne!). Dietti loppuu 22.5, juuri passelisti ennen kesäkuuta. Tämä on myös sopiva ajankohta nappaa musta hyvät kuvat sen hetken kondiksesta ja lähetän ne kirjeen kanssa FitFarmille kisavalmennuksen toivossa. Näkevät hekin sitten paremmin minkälainen fysiikka ja lihasmäärä mulla sillä hetkellä on. Dietin ideana on siis ottaa tästä ylimääräisestä kertymästä hieman pois, jotta voi taas paremmalla mielin alkaa kerryttämään sitä pikkuhiljaa lisää. Kisavalmennuksen alkasessa syksymmällä FitFarm varmasti pistämään mut syömään enemmän, jotta saadaan lihasta kasvatettua (sitä kun ei ole tarpeeksi vieläkään). Näin mä ainakin uskon, sillä dietille vieminen kisavalmennuksen alussa olisi vain todella hölmöä toimintaa. Mieluummin alan syömään enemmän hieman alhaisempaan rasvamäärään kuin tämän hetkisen kondiksen päälle, ei tule niin nopeasti pullukka-manaatti-olo vastaan. 😀

Tähän asti ollaan Antin kanssa yhdessä tuumittu mun treenejä ja diettejä. Nyt viime aikoina olen suunnitellut täysin itse omat treenini ja syömiseni. Se on välillä tosi puuduttavaa määrätä itsensä treenaamaan oman suunnitelman mukaan ja käskyttää itseään syömään juuri niinkuin itse on määritellyt. Tämän vuoksi odotan jo innolla kisavalmennuksen alkamista. On jotenkin vapauttaa ajatella, että joku toinen miettii asiat mun puolesta valmiiksi. Voin heittää omat aivot narikkaan ja elää niinkuin paperi sanoo. Ei tarvtse itse miettiä onnistuuko tämä vaan luotan siihen, että ohjeet ovat tehty mulle sellaisiksi, että ne toimivat varmasti. Ja jos ei toimi niin joku toinen saa pähkäillä mitä asioita muutetaan. 🙂

Tuumasta toimeen ja toteuttamaan tätä plääniä, eli aamupala nassuun ja salille. Kivaa sunnuntaita!

Mun toinen koti, GB Gym. <3

Aika testata ensimmäistä kertaa ikinä kuvan etualan laitteet; reiden lähennys ja loitunnus. Enää puuttuu se meikkikerros ja juorulehti. 😀

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi