Syömishäiriökö?
Tässä nyt päntännyt PT-matskuja päähän viimeiset kolme päivää. Viimeisin aihealue tältä päivältä oli painon epätasapaino, joka käsittää kaiken vakavasti liikalihavasta anoreksiaan asti. Kaikille näille ”tyypeille” on annettu nimitys: lihava, liikalihava, sairaalloisen lihava, alipainoinen, anorektikko tai bulimikko. Kaksi viimeisintä on luokiteltu sairaudeksi mutta eikö myös itsensä hengiltä syöminen ole sairaus? Kun ruuan kanssa on mikä ongelma tahansa sanoisin että kyseessä on syömishäiriö. Syö sitten liian vähän tai liian paljon. Jos täällä ei myydä alkoholia liian humalaiselle sen takia ettei hän tule enempää humalaan niin mäkkärin pitäisi ehdottomasti olla myymättä läskeille yhtään enempää rasvaista ruokaa, korkeintaan salaatin. Se rasvainen ruoka edesauttaa joka kerta heidän matkaansa kohti hautaa. Samoin salaattibaarit voisivat lähettää anorektikot syömään jotain tuhdimpaa ruokaa viereiseen ravintolaan vaikka sinne mäkkäriin.
Oma painoideksini sanoo minun olevan alipainoinen – ja sen tähden minulla pitäisi olla omassa kehonkuvassa häiriö ja se luokitellaan sairaudeksi, ja pitäisi hakeutua lääkärin juttusille. Tuo painoindeksi-mittari ei kerro koko totuutta, se ei kerro kehossa olevan rasvan ja lihaksen määriä. Se kattaa ainoastaan koko kehonpainon. Koko painoindeksin laskentakaavio ja sen määritteet ovat kuulemma jonkun vakuutusjampan kehite sille että voidaan määrittää henkivakuutuksia erilaisille ihmisille tms. – eli miten nopeasti tyyppi todennäköisesti kuolee. Kauheen kiva ajatusmalli.
Kuitenkin aloin ajattelemaan, että onhan minullakin ruuan suhteen häiriö ja kehonkuvani on totta puhuen hieman vinksallaan. Tarkkailen ruokavaliotani kontrolloidusti, lasken joka päivä tarkasti paljonko syön proteiineja, hiilihydraatteja sekä rasvaa. Syön lähes saman määrän kaloreita joka päivä ja yli ei ainakaan mennä, mielummin jäädään hieman vajaiksi. Tunnen suurta morkkista jos syön suklaapatukan tai pidän kokonaisen herkuttelupäivän. Sinne ei kuulu näin pääsiäisen aikaan edes yksi suklaamuna. Pelkään heti että minusta tulee läski, kuten pelkäävät myös anorektikot ja bulimikot. Mutta mitä yksi suklaamuna voi tehdä? Ei se minua tapa eikä se tee minusta läskiä, se ainoastaan hidastaa suunnitelmiani. Enkä siltikään syö sitä. Mielessäni tunnen kuinka se pysähtyy ja jämähtyy suoraan reisille ja jää siihen, kirjaimellisesti. Treenaan kovaa ja noudatan visusti treeniohjelmaa jotta varmasti kulutan enemmän kun syön. Salilla tuntuu välillä että taju lähtee ja oksennus lentää – mutta minusta se on kerrassaan ihana fiilis. Rakastan ja vihaan sitä oloa samanaikaisesti. Kuinka sairasta tämä sitten on? Toivon että tällä orjallisella noudattamisella dietti toimii ja pääsen tavoitteeseeni. Tavoitteeseen joka alkaa painon ja pituuden puolesta vaikuttaa anoreksialta.
Eihän kukaan ns. ”terve” toimi näin, ihmiset syövät mitä haluavat ja milloin haluavat ja seurauksena voi olla joku alussa mainituista painon epätasapainoista jos syö liikaa tai liian vähän. Monet kavereistani sanovat minun olevan jo liian laiha tai vain totaalisen hullu, he eivät pystyisi moiseen kontrolloituun ruokailuun. He eivät myöskään ymmärrä miksi ihannoin laihoja, atleettisia, timmejä kroppia. Monien mielestä ne ovat rumia ja eihän heillä ole enää mitään ”mistä ottaa kiinni”. Taidan siis olla päästäni sekaisin kun moista itselleni haluan. Peilikuva ei vielä näytä siltä miltä haluan joten töitä on edessä ja helkkarin paljon.
Olenko minäkin siis sairas? Onko tämäkin eräänlainen syömishäiriö? Sanoisin, että kyllä on.
Tosin edellämainituista ehkä kuitenkin se kaikista terveellisin ja fiksuin häiriö. Pitkällä tähtäimellä vahvistan kehoani vanhuutta ja sen tuomia ongelmia vastaan, pidän elimistöni niin kunnossa kun oikeanlaisella ravinolla vain voin pitää. Tällä yhdistelmällä tuleva vanhuus ja kiikkutuoli-aika pitäisi olla mukavaa. Elän kaikinpuolin terveellisemmin kuin moni muu mutta silti minua katsotaan oudoksuen ja hämmentyneesti. Monilla on vain yksi kysymys, miksi? Eikö tuo nyt vastannut siihen, en vain halua näyttää pirun hyvältä alasti mutta haluan pystyä kävelemään mahdollisimman iäkkääksi asti. Haluan vaihtaa itse verhot ja käydä suihkussa ilman hoitajan apua ja liikkua eteenpäin kaupungilla ilman apuvälineitä. Kukaan ystävistäni ei näe asian tätä puolta, he vain luulevat minun tavoittelevan hyvää ulkonäköä. Sitäkin, tottakai tavoittelen hyvää ulkonäköä mutta se työmäärä mitä tähän laitan ja kuinka paljon tähän paneudun on paljon muutakin kuin hyvä perse.
Syömishäiriö tai ei niin tämä tuntuu hyvälle enkä todellakaan aio lopettaa, nyt on vasta päästy alkuun!
Kas tässä, motivaatiota minulle ja käsitystä tulevaisuuden minusta sinulle – pidit tai et.
Tuo vatsa ja käsivarret ja mikä perse! <3
Vielä joskus noissa kuvissa olen minä! Ja kun se hetki koittaa aion poseerata niin maan rinta rottingilla ja puskea hemaisen perseeni kiinni kameran linssiin.
