The Pohja.

Tiedettävästi olen kunnostautunut aivan mestariksi nykyään kyökin puolella ja nyt olen tehnyt siellä totaalisen läpimurron!

Tehtiin Antin kanssa yksi päivä pizzaa ja alkoi suoraan sanottuna ottamaan päähän miten pienen palasen sitä voi syödä silloi kun pohja on ostettu suoraan kaupan pakastealtaasta (apetit). Niissä pohjissa on ihan hirveä määrä hiilaria ja muutenkin ovat pelkkää pullamössö venhää. Siispä selasin netistä läpi muutaman karppaajan ohjeen erilaisille pohjille, ne sisälsivät keskimäärin maitorahkaa, kananmunia ja erilaisia leseitä ja jauhoja. Ei kelpaa mulle, liian paljon erilaisia pusseja sekä mittauksia ja silti hiilarit menee liiallisiin lukemiin.

Tuumin näistä vaihtoehdoista sitten että mitä se pohja tarttee? No jotain mikä pitää paketin kasassa – eli kananmuna. Siinä on kokonaisena aivan liikaa rasvaa kun niitä laittaa useamipia eli karsitaan ja otetaan käyttöön pelkät valkuaiset. Siitä saa hyvän määrän pohjaan proteiinia. No mitä se pohja muuta sitten tarvitsee kun valkuaisia? No jotain, että se edes näyttää ja tuntuu pohjalta, mutta ei jauhoja…ja tässä tapahtui se maaginen kahden aivosuluni yhteen törmäys – KAURAHIUTALE!

Eikun kokeilemaan…

Pieni marjapiiras:

Yhteensä koko laarissa n. 280kcal (P: 24g, HH: 42g R: 4,4g)

4-5 valkuaista, 2dl Nallen kuntokaurahiutaleita (niissä on vähilen hiilareita kaurahiutela vaihtoehdoista), makeutukseksi steviaa ja sokeritonta caramelli siirappia joukkoon > vatkaus > laariin > marjat päälle. Uuni 170 astetta ja n. 15 min.

Pellillisen kokoinen kana-ananas-aurajuusto pizza:

Puolikas pelti n. 750kcal, (P: 82g, HH: 41g R: 28g).

Koko pelti: 9 valkuaista, 4dl Nallen kuntokaurahiutaleita, ripaus suolaa > levitys ohueksi kerrokseksi pellille > uuniin 170 astetta ja n. 10 min. Uunista ulos > täyteet päälle: paistetut maustetut broilerin fileesuikaleet n. 250g, ananaspurkki, valio aurajuustomuru 70g, Polarin 15% juustoraastetta 150g pizza päälle > uuniin takaisin n. 15 min.

Pieni kinkku-aurajuusto piirakka:

Yhteensä koko piirakassa 410kcal (P: 40g, HH: 36g R:12g)

5 valkuaista, 2dl Nallen kuntokaurahiutaleita, ripaus suollaa, Pirkka saunapalvikinkkua 70g, paprikaa, sipulia > sekoita kaikki mössöksi ja kaada vuokaan > päälle tomaattia ja Valion aurajuustomurua n. 20g. Uuniin 170 astetta ja n. 15-20 min.

Ja siis morjens mitä hyviä nämä ovat olleet! Ja kyllä ne pysyvät kasassa! Ja ei, ne eivät maistu kananmunalta!

Pelkästä pohjasta tulee aineksilla 5 valkuaista ja 2dl kaurahiutaleita 266kcal jossa on proteiinia 26g, hiilaria 29g ja rasvaa 5g. Valkuaisten ja hiutaleiden määrä tulee suhteuttaa toisiina kutakuinkin sillä kaavalla että 2-3 valkuaista kohden tulee 1dl hiutaleita. Loput ravintoarvot tietenkin määräytyy sen mukaan mitä siitä pohjasta tekee.

Pohja toimii makeutettuna piirakoissa yhtä hyvin kun suolalla höystettynä pizzoissa/suolaisissa piirakoissa. Miten siistiä vetää mustikkapiirakkaa jonka ravintoarvot vastaavat kaurapuuroa ja valkuaisia, mikä ei ole sokerin ja rasvan täyttämä hiilari-kaloripommi mutta yhtä hyvää! Vielä pitää testata tietenkin omenapiirakka, nams! 😛

Tästä lähtien roudaan juhliin ja kinkeroisiin omat herkkupiiraat ja vedän niitä naamaan erittäin hyvällä omalla tunnolla! 😛

Olkaa hyvät!

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi