Viimiset pari postausta ollut enemmän höpönlöpö-lomateemaisia kuin treeniin liittyviä. Aika taas panostaa siihen mitä on tarkoituksin tehdä.
Lomalta tullessa iski päälle se järkyttävä lenssu josta on nyt kutakuinkin toivuttu. Salille ei päässyt ja tämäkös otti päähän. Neljä päivää kotona neljän seinän sisällä oli tehdä mut hulluksi. Siinä ajassa tuli selattua paljon internettiä ja se oli oikeestaan pirun hyvä. Törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa naiseen nimeltä Michelle Lewin, hän on 27-vuotias fitnesmalli ja IFBB Bikini Pro-kisaaja. Häntä voi kuvailla vain yhdellä sanalla ja se on ”WAU”. Jumalattoman kaunis ja mikä vartalo, ennen kaikkea mikä perse! Katso nyt tuota kuvaa, hän on kunnon luonnonoikku jolle on suotu kaikki; hyvä iho, kauniit kasvot ja hymy, tuosta pitkästä, kiiltävästä ja paksusta tukasta puhumattakaan. Ja tuo kroppa on vaan niin ”mäkin haluun!”-vartalo. Jos muilla ei aina mene nallekarkit tasan niin Michelle on kyllä saanut aina liikaa nallekarkkeja. Kyllä täällä puhuu myös vihreä kateus. 😀
Mun oli pakko etsiä käsiini hänen treenivinkkejä siitä, miten tuo perse ja muu vartalo on tehty? Löysin niitä ja sain treenitipseistä kunnon motivaatiobuustin, nyt laitetaan perse pystyyn täälläkin. Pääni alkoi heti pursuta ideoita miten hyödynnän vinkkejä ja rustasin itselleni uuden treeniohjelman siltä istumalta. Se olisikin ollut järin tylsää jatkaa loman jälkeen samaa ohjelmaa mitä on jo monta kuukautta vetänyt. Muutokset tuo aina piristettä ja uutta puhtia. Turha mun on olla kateellinen jos ei itse edes yritä, ja minähän yritän ja teen parhaani. Siinä suhteessa kateus on ehkä jopa hyväksi, koska se ainakin nyt tälläerää on buustannut mun motivaation kohdilleen tavoitella samaa. Tulisi suorastaan kiittää häntä, pitää tulostaa Michellen kuva jääkaapin oveen muistuttamaan, ettei tämä innostus vaan pääse laantumaan. 🙂
Nyt treeniohjelma näyttää tältä:
Maanantai: takareidet – pakarat – pohkeet – vatsat
Tiistai: lepo
Keskiviikko: rinta – olka – vatsat
Torstai: jalat – selkä (isot liikkeet)
Perjantai: lepo
Lauantai: etureidet – pakarat – vatsat
Sunnuntai: selkä – kädet
Joka päivälle on se yksi iso liike ja perään monta avustavaa ja eristävää liikettä. Isot liikkeet tehdään raskailla painoilla ja pienemmillä toistoilla kun taas avustavat ja eristävät volyyminä, eli paljon toistoja pienemmillä painoilla. Moni volyymiliike vedetään failureen asti jotta lihas työstetään kunnolla loppuun.
Uusi treenivihko on muokattu teemaan sopivaksi 😀
Olen käynyt testaamassa kevyemmin keskiviikon ja torstain päivät ja ne tuntuu. Olo on nyt kuin jyrän alle jäänyt vaikka en vetänyt täysillä, koska vielä ei ole täysin 100% parantunut olo. Tänään olisi kevyemmässä testissä lauantaipäivä ja mietin vaan, että miten, kun etureidet, takareidet, selkä, olkapäät ja rinta on ihan juntturassa. Mutta sillä se lähtee millä se on tullutkin, kunnon alkulämpö kehiin, paikkojen availua ja pientä venyttelyä niin on parempi lähtee kulkemaan.
Olen lähiaikoina paljon miettinyt omaa kisaamista, haluanko sitä oikeasti ja pystynkö siihen. Monenlaisia ajatuksia on päässä virrannut. Suurimpana huolena on kisadietin tuoma väärä ajattelutapa ruoasta, ettei se taas kilahda mun pääkoppaan kuten lähes kävi viime dietillä. Puhun siis jo sen verran vinksahtaneesta kuvasta ruokaan, että sen voisi luokitella syömishäiriöksi. Olenko oppinut hallitsemaan niitä mielen kepposia ja ottanut opikseni viime kerrasta. Mietin myös sitä, että pitääkö mun mennä hyväksyttämään mun kunto tuomarien edessä vai voinko vain olla hyvässä kunnossa sitä kenenkään arvostelematta. Tarvitsenko mä sille jonkun todistuksen, jotta asia oikeasti on niin? Vai voinko vain treenata omaksi ilokseni ilman sen kummempia tavoitteita kuin pysyä hyvässä kunnossa ja terveenä. Eipä se oikeasti sen ihmeellisempiä tavoitteita edes vaadi. Ja kisakunto on yksi ääripää siitä mihin kropan voi viedä, se ei ole pysyvää eikä se ole terveellistä. Se on tasan päivän pari kestävä illuusio mitä monet tavoittelevat. Toki aina voi jättää pelin kesken jos se diettaaminen käy mun pääkopalle liiaksi. Monelle kisaamaan haluavalle se on tuonut mukanaan syömishäiriön ongelmia ja siinä kohtaa on peli vedettävä poikki jos näin itselle kävisi. Tällöin tukijoukko ja lähimmäiset ovat suuressa arvossa kun itse tulee sokeaksi sille totuudelle mitä tekee itselleen. Kisaajat eivät kuitenkaan arkielämässään näytä siltä miltä lavalla. Haluanko siis mennä sen pitkän ja raskaan matkan läpi yhden päivän takia? Tässä on paljon pähkinää purtavaksi.
Mutta sitten mulla kuitenkin on se kilpailuvietti. Haluan haastaa itseni ja todistaa itselleni, että pystyn jos kisaamaan lähden. Ja kyllä se vaan olisi huikeeta olla 30-vuotiaana lavalla, paremmassa kunnossa kuin koskaan parikymppisenä. Tuli sieltä sitten voittoa tai ei mutta se saavutus itsessään. Se edesauttaisi myös työssäni. Olisin kisakokenut personal trainer ja sen puolesta voisin antaa hyviä neuvoja sitä haluaville asiakkaille. Kertoa mitä ja millaista kisaaminen todellisuudessa on. Näitä asioita on nyt pyöriteltävä mielessä koska kisavalmennus tulisi aloittaa muutaman kuukauden sisään, noin vuoden se ottaa aikaa. Sen verran olen asian suhteen päättänyt, että jos tämän teen niin kisavalmennuksen otan FitFarmilta. Heidän valmennuksien tulokset puhuvat puolestaan. FitFarmin Teamin jäseniä on sijoittuneiden joukossa monia ja voittoja on tullut. Se tulee maksamaan mutta kun/jos kisaamaan ryhdytään niin tehdään se sitten kunnolla, hyvässä Teamissa. Tämän teamin kautta saa sen kaiken tarvittavan: valmennuksen + ohjelmat, ruokaohjeet, poseerausharjoitukset ja mikä hyvä, myös mentaalipuolen valmennusta, mikä auttaa näissä ruokapuolen ajatuksissa kohti oikeaa jos väärille teille ajautuu. Niin ja se olisi huikeeta nähdä Jutta ja Bulli, olenhan superdietti-ohjelman suuri fanittaja! 🙂
Salille pitäisi nyt ampasta, mutta mua pidättelee tuo aivan hirveä sää. Vettä sataa, tuulee hulluna ja tuonne märkään loskaan pitäisi lähteä tarpomaan. Mä kastun ja jäädyn! Lämmitän mieltä sillä, että moni muu juoksee tänään hietsussa SnowRunFestissä ja tulee kastumaan + jäätymään vielä pahemmin (mikä vanhingonilo?) Itse kun en juoksemisen perään ymmärrä…varsinkaan talvella!?! Jengi on niin sekaisin. 😀
Mutta salille on mentävä, vaatetta päälle kerros kerrokselta ja kohti viimaista loskaa. Moikku!
Loma tuli, loma oli ja loma meni. Aivan liian nopeasti. Olisin viihtynyt helpolla vielä 2 viikkoa reissun päällä ilman minkään sortin kotiin kaipuuta. Paljon kuukauden aikana tehtiin, nähtiin ja koettiin, paikalla ei juurikaan pysytty.
Koko reissun ajan elettiin kuin mikäkin vanhuspariskunta, herättiin viiden aikaan aamulla ja mentiin nukkumaan yhdeksän aikaan illalla. 😀 Tällä rytmillä sitä kerkesi ainakin nauttimaan jokaisesta päivästä kunnolla eikä lomaa mennyt ”hukkaan”. Joka päivä lämpötila nousi +32 asteen tienoille ja öisin se laski noin +25 asteeseen. Keskipäivän aurinko klo 12-15 oli niin paahtavan kuuma, että tuolloin pysyttiin suosiolla sisätiloissa. Se aika kulutettiin joko pötköttelemällä, salilla tai shoppaillen. Oma hipiä ei moista kuumuutta kestä kuin sen 5 minuuttia ja sitten kärvennytään.
Aurinkoa ei palvottu kuin muutamana päivänä, se pelkkä makaaminen oli aivan liian tylsää puuhaa. Mieluummin tehtiin jotain ja samalla nautittiin auringosta. Rannalla kävely oli mukava tapa ottaa aurinkoa ja samalla sai nauttia maisemista. Skootteri oli meillä päivittäin käytössä, pörrättiin ympäriinsä paikkoja sekä nähtävyyksiä läpi.
Yksi retki oli viidakon läpi trekkaus omalle priva vesiputoukselle. Sinne päästäksemme piti ensin nousta rappusia 300m matkan verran ylös (tässä kohtaa muut turistit luovuttivat), sen jälkeen taapertaa trooppisessa metsässä läpi hämähäkin seittien, käyttää puun köynnöstä liaanina ja laskeutua sen avulla kallion seinämää alas kohti putousta. Putouksella ei ollut muita turisteja, se oli kaunis ja hiljainen paikka keskellä metsää. Meille se oli hauska ja ikimuistoinen kahdenkeskinen Tarzan & Jane seikkailu. 🙂
Reissu siis alkoi Malesian Langkawilta, joka myös osottautui lopulta kaikista kivoimmaksi paikaksi olla. Langkawilla ei ollut saleja joten liikuntaa pidettiin yllä erilaisilla rantatreeneillä. Rannalla innostuin jopa lenkkeilemään jota yleensä kartan todella paljon, siellä se oli mukavaa. Mietippä; lämmin aamukaste, aurinko juuri nousemassa, noin +26 astetta lämpöä, hienon hieno puuterihiekka, meren vesiraja ja menoksi rantaviivaa pitkin varpasiltaan bikineissä. Tyyli jota suomessa on mahdoton toteuttaa, ehkä siksi pidinkin siitä.
Kaipaan jo nyt noita maisemia ja tuota pehmeää hiekkaa.
Lenkkeilyn lisäksi vedin toiminnallisia kiertoharjotteita kehon omalla painolla. Yksi esimerkki oli 10x burbee, 8x punnerrus, 10x mountain climbing, 10x selänojennus ja 12x askelkyykkyhyppy. Koko setti putkeen ja viisi kertaa mahdollisimmaan pienellä lepotauolla. Sitten alkoikin olemaan hyvä aika lähteä kohti aamupalabuffaa.
Muissa kohteissa (Koh Lanta > Krabi > Phuket) päästiinkin sitten salille. Treenit olivat pumppailu painotteisia, vähemän painoa ja pitkiä sarjoja. Tein mitä minäkin päivänä huvitti, suurimmaksi osaksi se oli jalat-kädet-ja olkapäätreeniä. Koh Lantalla otettiin viikkokortit salille ja siellä tulikin käytyä sitten 6 päivää putkeen, koko rahan edestä. Koh Lantalla oleskelun loppumetreillä meille molemmille iski vatsapöpö päälle joka verotti salikertoja. Tämä ei niin mukava pöpö kulki matkassa sitten loppuun asti, välillä vähemmän näkyvästi ja välillä oikein kuuluvasti. Ollaan aika varmoja, että se oli ruokamyrkytys. Käytiin Koh Lantalla ilta marketilla syömässä ja meille molemmille tuli hassu tunne vatsaan syötyämme kana- ja liha vartaat. Veikkaan, että ne vartaat olivat seisseet lämmössä hippasen liian kauan ennen paistamista. Hyvän olon päivinä mentiin salille ja mikäli olo ei ollut se voimakkain jätettiin sali pois päivän plääneistä. Kuitenkin enemmän tuli lomalla treenattua kuin pidettyä lepopäiviä. Hyvä niin sillä lomakilojakin kertyi, hivenen liikaa.
Ylempänä Krabin sali Push Fitness center, oli pakko ostaa salin nimikkotoppi muistoksi. Alla Phuketin sali Porky’s gym ja etukyykky menossa ilmeellä.
Viime reissuun verrattuna herkuttelut jäivät pienempiin määriin mutta toki herkkuja tuli syötyä normaalia enemmän. Joka päivä jotain pientä. Tällä kertaa kuitenkin syötiin enemmän sitä kunnon ruokaa ja sitä vedettiin yli kulutuksen. Ja ravintolan ruoasta nyt on paha sanoa mitä ne sisältää. Yleensä ruoka oli fried rice, fried noodle, fried chicken tai fried-jotain. Eli rasvan kautta pyöräytettyä ruokaa, ei ihme että maistuikin niin hyvälle. Rasvan kanssa tämä maa tykkää lotrata, koitettiin välttää kaikkia ihania uppopaistettuja ja friteerattuja ruokia muutamia kertoja lukuunottamatta. Niistä kun kertyy aivan hurjasti ylimääräistä rasvaa. Thaimaassa tuppaa myös kaikki juomat vettä lukuunottamatta olemaan hirveitä sokeripommeja. Pienin sokeripitoisuus mitä löysin taisi olla 14g/100g. Sokeria oli tungettu hirveät määrät myös mysleihin, maitoon ja jugurtteihin. Todella haastavaa oli siis olla syömättä yli kun jokainen tuote oli joko täynnä sokeria tai rasvaa. Ainoa ravintoaine jota sai metsästää oli proteiini. Pari kertaa salin jälkeen käytiin hakemassa Antille mäkkäristä tripla pihveillä varustettu burgeri ja mulle subwaysta kanapatonki jotta saatiin prodea keholle. Ne olivat halvin tapa saada proteiinia tarpeeksi. Todella länkkärimäistä mutta näillä mentiin. 😀
Fried rice with garlic and pepper, ehdoton ykkönen. Juomana aina jokin tuore mehu, tässä ananasta.
Yhdestä ravintelista löytyi menulta yllättäjä: grilled chicken with garlic and pepper and mashed potatoes. Kylkeen mixet fruit juice. Mikäs aski se onkaan pöydän nurkalla lepäämässä?
Iltaherkkuttelut olivat suurimmaksi osaksi vain tuoreita tai kuivattuja hedelmiä, toki sekaan upposi välillä suklaata ja banaani pancakea. Niin ja jokainen aamupalabuffetti päättyi banaanipannariin tai french toastiin…niin mistä niitä lomakiloja oikein tulikaan. 😀 Muutenkin normaalin koti-aamupalan sijaan lomalla syötiin aamupalalla helposti sellainen 1500kcal. Pari pullaleipää kananmunalla, kinkulla ja juustolla, yksi kippo mysliä maidolla, pari pannaria, ehkä vielä pulla kylkeen ja tuoreita hedelmiä. Sillä määrällä jaksoi kyllä pitkälle päivään. 😀 Mitä tulee erityisen ikävä ovat suoraan hedelmästä puristetut mehut ja sheikit. Ne olivat ainoita ei-sokeripommi juomia mitä tarjolla oli. Ja niitä nautin joka ikisellä ruokailulla. Myös tuoreet hedelmät ja niiden laaja valikoima on jotain sellaista mitä suomeen ei koskaan tule.
Tältä näytti meidän iltapala: tuoreita hedelmiä ja kookos jugurttia. Tuo jugurtti on niin taivaallisen hyvää! (ja täynnä sokeria, mutta sentään low fat)
Jos tällä syömisellä olisi vain löhönnyt päivät auringossa niin kiloja olisi varmasti tullut tuplaten. Joka päivä touhuttiin ja mentiin. Välillä käveltiin tunteja kun lähdettiin shoppailemaan tai tutustumaan uuden kohteen alueeseen. Siihen päälle vielä treenit niin jäätiin joka päivästä ehkä ”vain” 1500kcal plussalle, haha! 😀
Tämä lomakuukausi oli meille ikäänkuin se vuoden rappiokuukausi. Usealla tammikuu on tipaton ja se aika vuodesta kun itsestään pidetään huolta ja sitten loput 11kk voi taas mennä täysiä metsään. Meille tammikuu oli se kuukausi vuodesta kun ei eletä niin siististi ja terveellisesti ja loput 11kk tästä vuodesta vedetään taas kunnolla järjen kera. Tämä nyt ei kuitenkaan meidän suhteessa tarkoittanut ryyppäämistä ja baarihulinoita joka toinen ilta vaan lähinnä sitä, että Antti nautti sen hurjan yhden oluen ruoan kanssa ja pölliä paloi. Ensimmäinen tupakka syttyi Helsinki-vantaan lentokentällä kun lähdettiin ja viimeinen pölli paloi Phuketin kentän ulkopuolella ennen check inniä ja samalla askit lensivät roskiin. Loman aikana taisin juoda jopa yhden lasin viiniä pihvi-illallisella ja yhden coctailin. Se coctaili oli banaanin makuinen ja totesin muutaman hörpyn jälkeen, että siinä maistuu viina liikaa, pelkkä banaani shake olisi ollut maistuvampi valinta. Järin villi oli siis tämä meidän ”rappio”kuukausi. 😀
Me urpot <3
Lomalla tuli tehtyä ja koettua niin paljon, ettei niitä mitenkään voi kaikkea kirjoittaa. Kuvat kertovat osansa ja teksti osansa. Kaiken kaikkiaan oli ihana, super upea reissu ja samantien suunnitellaan jo uutta ensi vuodelle. Tämä 1kk on kyllä ihan minimiloma tästä lähtien. Tämän jälkeen 2 vkoa tuntuu enää vain parilta päivältä.
Nyt pari päivää ollut takaisin suomessa ja huomannut todella ettei täältä vielä kaivannut oikein mitään muuta kuin omaa sänkyä ja tyynyä. Paluulennolla pieni flunssa paheni siihen pisteeseen, että nyt ollaan saikulla keskiviikkoon asti. Alkaa jo seinät kaatua päälle kun kökkii vain kotona. Haluan salille kuluttamaan näitä lomakiloja pois (niitä kertyi +3kg), haluan pois vaaka-asennosta liikkumaan ja päästä taas normi arkirytmiin ja haluan töihin näkemään mitä asiakkaat ovat saaneet aikaan poissa ollessani.
Heti kun paranen niin olen taas täynnä virtaa ja voimaa. Kova tahto päästä käyttämään sitä mutta nyt on pakko antaa kehon parantua kunnolla. Tällä hetkellä flunssan kaveri yskä (niin helvetillinen sellainen) sattuu vatsalihaksiin, henkitorveen ja kurkussa maistuu veri. Nenän iho on aivan riekaleina niistämisestä ja olo on todella voimaton. Parantumista odotellessa tungetaan sarvikuono-kannua sieraimeen, kurkkupastillia sekä lämpöistä juomaa suuhun ja ollaan tekemättä mitään.
Ensi kertaan, nyt takaisin peiton alle ->
Loma häämöttää jo ihan lähellä, enää 3 päivää lähtöön! Lentokone nousee ilmaan sunnuntaina klo. 7.35 ja edessä 19,5h lento kahdella vaihdolla kohti Malesian Langkawia. En malta odottaa, että saan kuukauden nauttia siitä ettei mihinkään ole kiire, että mitään ei ole pakko tehdä. Matka mitä parhaimmassa seurassa, oman rakkaan kanssa, aurinko paistaa ja mieli lepää. Olo alkaa olemaan niin puhki, tämä synkkä ja pimeä vuodenaika imee musta kaikki mehut. Alkaa tuntumaan siltä, että myös kroppa on sitä lomaa vailla. Ihan sama kuinka terveellisesti syö, lepää ja muistaa päivittäiset vitamiinit niin väsymystä puskee ja fiilis on vain laiska. Vaikka tulevalla lomallakin treenataan niin ei se ole samoissa mittasuhteissa normaalien arkipäivien kanssa. Siellä tehdään mitä kunakin päivänä huvittaa, treeniohjelmat eivät tule matkalaukkuun mukaan. Salia ei ole joka meno kohteessa saatavilla joten on tehtävä aerobista rantatreenia. Suunnitelmissa on myös testata paikallista joogaa ja tietenkin hieronnoissaa käydään ainakin kerran viikkoon. Tässä onkin painettu töitä ja treeniä nyt monia kuukausia ilman taukoja, mieli ja kroppa ovat niin ansainneet tämän. Loma tulee osuvaan kohtaan myös asiakkaitani ajatellen. Tämän trainerin akku huutaa meinaan punaisella. Niin kuin joka työssä se pitkään puurtaminen alkaa jossain kohtaa tuntua. Ei ole enää niin täydellä teholla työntouhussa mukana. Omassa ammatissa se focus pitää olla 100% koko ajan ja huomaan, että omalla kohdalla se on hieman laskenut. Keskittyminen herpaantuu ajoittain ja välillä tulee päiviä ettei työnteko kiinnosta yhtään. Olen loman jälkeen ehompi ja parempi myös työssäni. Saan akut ladattua ja työhön palatessa focus on taas sen vähintään 110%. 🙂
Postailen ajoittain lomatunnelmista ja tietenkin lomatreeneistä kuvia facebook sivuilleni.
Tämän kirjoituksen pointtina lähdin kuitenkin ajattelemaan omia asiakkaitani. Monet ovat ääneen pähkäilleet ajatuksiaan siitä, miten he selviävät kun olen kuukauden poissa. Tuleeko treenistä mitään ja jaksaako salille mennä kun en ole siellä vastassa. Tottakai siitä tulee, ei se ole mitään tähtitiedettä, eikä se ei ole vaikeata kun se motivaatio on kohdallaan ja tavoitteet olemassa. Ja tärkeimpänä se, että tiedät mitä sun pitää tehdä. Tavoitteita kohti painetaan samalla tavalla vaikka ”kenraali” onkin poissa. Ei se treenin eteneminen lakkaa kulkemasta tai kilot karisemasta kun minä hetkellisesti poistun kuvioista. Pitää kuitenkin muistaa, että niitä treenejä ja terveellisiä elämäntapoja noudattaa itsensä takia, eikä mun. Muista, että se mitä sinä haluat on sinun tavoitteesi ja unelmasi, minulla on omani. Oman tavoitteeni ohella autan parhaani mukaan sinua pääsemään kohti omaasi. Kun tulen takaisin haluan kuulla sinun päässeen lähemmäksi tavoitettasi. Haluan tai oikeastaan jopa vaadin kuulla niitä uusia oivaltamisia ja uusia ennätyksiä. Haluan nähdä kehitystä ja tuloksia. Ja niitä kyllä tulee kun pysyt tällä hyvällä tiellä jolla nyt olet. Vastineeksi tuon sulle pirteän ja levänneen trainerin joka on täydessä iskussa taas laittamaan lisää kapuloita rattaisiin. 🙂
Joulun ja uuden vuoden välissä ruokailu meni varmasti monella pipariksi. Herkkuja ja hyvää ruokaa oli saatavilla mielin määrin ja itse kukin söi reippaasti liikaa. Myös itse ylensöin ja nautin, ja niin pitääkin, koska joulu on vain kerran vuodessa. Mutta nyt joulu ja uusivuosi on ohitse. Allekirjoittanut on palannut ruotuun jo heti joulun jälkeen ja saanut sen tuomat ylensyönnin nestepöhöt karistettua. Sinun on nyt myös ryhdistäydyttävä ja vedettävä jälleen ohjeiden mukaan. Muista, että se miten syöt joulun ja uuden vuoden välillä ei ole niin tärkeää kuin miten syöt uuden vuoden ja joulun välillä. Kukaan ei liho yhdestä huonosta ateriasta niin kuin ei myöskään laihdu yhdestä terveellisestä ateriasta. Itse annoin kaikki lahjaksi saadut sulkaakonvehdit hyvällä omallatunnolla eteenpäin ihan siksi, että ne ei kummittele jääkaapissa.
Jos tuona aikana kun olen poissa ei kykene tekemään sitä samaa kuin yhdessä on siinä katsottava peiliin itseään. Katsottava sitä, mitä se oli mitä halusitkaan. Jos treenejä skippaa ja alkaa heti syömään herkkuperseillen niin ei siinä kuseta minua vaan itseään. Se ei myöskään ole multa pois, vaan sinulta itseltäsi. Joka kerta kun tekee mieli lipsua ruoan tai treenin suhteen niin mieti viekö se sinua kohti tavoitettasi ja jos vastaus on ”ei” niin jätä se asia tekemättä. En ole paikalla sanomassa, että se oli väärin tehty mutta tiedät sen sanomattakin. Vaikka en ole läsnä niin voit kuvitella minut selkäsi taakse katsomaan toimiasi 😉 Mutta onneksi näin ei tule käymään, koska mä uskon suhun. Tiedän, että palattuani saan kuulla ainoastaan niitä hyviä uutisia ja nähdä iloisia ilmeitä. Jos näin ei kävisi niin kurinpalautus on taattua ja seraavat yhteiset treenikerrat sen mukaisia, kjeh. 😉
Jos tulee epäonnistumisia niin et lannistu. Jos rauta ei noussut suunnitelmien mukaan tänään niin se todennäköisesti nousee seuraavalla kerralla, eli nostat leuan rinnasta kohti menosuuntaa ja yrität uudelleen. Sinä pystyt vaikka ja mihin kun sitä haluat riittävän paljon ja olet valmis tekemään sen eteen paljon töitä.
Osuva kuvateksti, paina se mieleesi.
Loppuun on vielä pakko jakaa uusi ”banaani-pannari” resepti jonka keksin kun muistelin Thaimaan niiiiin hyvää Banana Pancake herkkua. Se on pannukakku joka paistetaan tietenkin voissa, sisällä on banaania ja päälle vielä vanilijasiirappia. Kohta sitä taas saa! Tällä kertaa jos ei kuitenkaan ihan joka ilta. 😛
Tätä Pancake-miestä kärrynsä kanssa etsittiin viime Koh Samuin reissulla montakin kertaa. 🙂
Väkräsin tästä pannukakusta terveellisemmän EI voissa ja siirapeissa uitetun Jennin version:
Erottele 3-4 valkuaista kulhoon, sekaan iso lusikallinen steviaa ja ihan pieni loraus sokeroimatonta glögiä, sekoita koko mössö. Heitä tämä munakas-mössö pannulle paistumaan pienessä määrässä kookosöljyä. Kun tämän makea ”munakas” alkaa jähmettymään levitä toiselle puolelle ihan ohuiksi siivuiksi pilkottua banaania ja sirottele kanelia banskujen päälle. Käännä munakaan toinen puoli banaanien päälle ja anna paistua hetki. Tässä kohtaa munakkaan pitäisi näyttää puoliympyrältä. Käännä koko lätty ympäri paistumaan toiseltakin puolelta hetkeksi. Tuloksena on ruman näköinen kuhmuinen munakas mutta maku ei ole kananmunainen vaan aikas hyvä. Valmiin lätyn päälle voi laittaa vielä hieman hunajaa tuomaan hyvää makua, mutta vain hieman (munakasmössön sekaan voi laittaa myös hieman esim. kaurahiutaleita niin tulee vähän erilainen tekstuuri). Mieluummin itse syön tätä kun valkuaisia sellaisenaan. 🙂
Se ei ole kaunis ilmestys, mutta maistuva! Testaa vaikka.
(oma teos hieman lössähti kesken käännön, lurahti ilmeisesti liikaa glögiä 🙂 )
Näihin kuviin ja tunnelmiin, mukavaa alkanutta vuotta ja hikisiä treenejä! Kuullaan taas helmikuussa! 🙂
Keep up that good work!
”Enkeli taivaan lausui näin:
Miks hämmästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
maan kansoille nyt tulevan.
Herramme Kristus teille nyt
on tänään tänne syntynyt,
ja tää on teille merkiksi:
seimessä lapsi makaapi.
Nyt Jumalalle kunnia,
kun antoi ainoon Poikansa.
Siit enkelitkin riemuiten
veisaavat hälle kiitoksen.”
Tämä kappale laulettiin aina jouluaattona ennen kuin koko suvun kanssa istuttiin pöytään syömään mummon tekemään joulupuuroa. Koko sukumme seisoi yhdessä huoneessa laulamassa. Meidän suku (isän puolen) on iso ja puurokattila oli myös sen mukainen, varmaan kymmenen litrainen. Muistan kuinka sitä yhtä mantelia etsittiin sieltä jättimäisestä puurokattilasta kauhomalla ja vatkaamalla. Kurkin kattilaan omaan vuoro odottaen josko näkisin pilkahduksen mantelista ja toivoin ettei kukaan muu huomaa sitä. Mantelin saaja kun sai myös joululahjan, sen ensimmäisen koko päivän aikana. Kun mantelia ei osunut omalle kohdalle niin se oli suuren suuri pettymys, josta seurasi itku, niin iso itku että lopulta se lahja yleensä kuitenkin päätyi syliini. Rikoin liian äänekkäästi juuri julistettua joulurauhaa ja mut piti hiljentää :D. Olin tuolloin siis vaahtosammutimen kokoinen tapaus. Kasvaessani isommaksi opin elämään sen asian kanssa etten voi joka joulu saada sitä mantelille tarkoitettua lahjaa.
Ennen virttä kuunneltiin televisiosta joulurauhan julistus ja tämän jälkeen yksi meistä sai (..tai joutui) lausumaan raamatusta jouluevankeliumin. Yleensä tämä tehtävä langetettiin joukon uusimmalle tulokkaalle, jonkun uudelle tyttö – tai poikaystävälle tai lukemaan oppineelle lapselle. Rukouksen jälkeen laulettiin Enkeli taivaan– virsi ja sen jälkeen syötiin masut täyteen puuroa. Puuron jälkeen koitti kahvittelut ja lahjojen vaihto. Kukin suvun perhe kun oli ostanut lahjoja suvun toisille lapsille ja aikuisille niin nämä lahjat vaihtoivat muovipusseissa paikkojaan, jotta ne pääsivät illaksi oikeaan kotiin avattavaksi.
Nämä lapsuus- ja nuoruusajan muistot valtasivat mielini äsken kun tulimme sairaalasta tapaamasta mummoa. Mummoni valitettavasti joutuu viettämään joulun sairaalassa leikatun lonkan takia. Hän ilahtui suuresti kun kävimme yllätysvisiitillä siskoni kanssa antamassa hänelle jouluhalit ja suukot. Laitoimme kännykän spotifystä soimaan Juha Tapion laulaman version virrestä Enkeli taivaan. Mummon silmiin syttyi ilonpilke kun hän kuuli kappaleen ensimmäisen säkeen alkavan. Muistot valtasivat varmasti myös hänen mielensä. Laulettiin sitä mummon kanssa yhdessä ääneen. Koko huone, jossa oli kaksi muutakin potilasta hiljetyi kuuntelemaan meitä. Itselle tästä tuli jotenkin todella lämmin olo. Miten helpolla voikaan ilahduttaa toista ja koskettaa syvältä. Se oli jotenkin ihanan lämpöinen hetki keskellä muuten niin ankeaa sairaala elämää.
Enää ei vuosiin olla voitu pitää tätä suuremman luokan suku-puuro-perinnettä yllä erinäisten syiden takia. Se harmittaa kovasti, se oli juttu jolla se jouluaatto virallisesti alkoi. Nykyään puuroillaan pienemmin, vain perheen kesken. Ylihuomenna puurovastuussa on siskoni. Hän ehdotti josko tänä vuonna hän tekisi meille puuroa, koska joulu ei ole mitään ilman kunnon uunissa tehtyä joulupuuroa. Ja se on kyllä täysin totta.
Ajat muuttuu ja niin on muuttunut joulukin. Joulu on osiltaan menettänyt tarkoitustaan sen mukana miten elämä on kolhinut matkan varrella. Huomenna edessä on haudoilla käynnit, se edelleen riipaisee ja riipaisee syvältä. Ei ole joulumieltä nostattavaa viedä kynttilää oman äidin haudalle. Pelkästä ajatuksesta silmät vesittyy, vielä näin kuuden vuoden jälkeekin. Joulu ilman äitiä on kuin joulu ilman kinkkua, kiva mutta jotain todella oleellista puuttuu. Mutta tiedän, että äiti katselee meitä, mua ja siskoani päivittäin pilven reunalta. Hän ohjaa meitä sieltä käsin elämässä eteenpäin. Jos olisi mahdollisuus toivoa mitä tahansa joululahjaksi, en toivoisi mitään materiaa, en mitään vaatetta tai muuta rahalla ostettua. Toivoisin, että voisin välittää viestin äidille, kertoa hänelle miten paljon rakastan häntä ja merkin siitä, että äiti kuuli sen. <3
Ylihuomenna loppuu kauan odotettu herkkulakko. Jouluaattona tuo vielä muoveissa oleva suklaajoulukalenteri saa kyytiä heti herättyäni. Jouluna ei jää salittelut välistä tässä parisuhteessa. Aamutuimaan mennää aattosalille nostamaan rautaa. Sitten voi asteen paremmalla omalla tunnolla vetää herkkuja överi määrän masuun ”nehän menee lihaksen rakentamiseen ja palautumiseen” HAH! 😀 Salin kautta siskolle nauttimaan joulupuuroa, josta suuntaamme Inkooseen Antin äidin luokse. Vietämme joulun kolmistaan syöden todella tuhdisti ja herkutellen. Joulupäivänä (jälleen salin jälkeen) menemme isäni luokse toiseen kattaukseen herkuttelemaan lisää. Tapaninpäivänä tämä possu suuntaa takaisin työmaalle kinkunsulatus puuhiin. Ompa taas uusi ja erilainen joulu tulossa mutta on siellä muutama vakio mukana: kinkku, laatikot ja herkut! Nam! Mutta vaikka se on uusi ja erilainen niin uskon, että siitä tulee hyvä joulu.
Olit sitten tuttuni taikka tuntematon blogini lukija niin toivotan sinulle mitä ihaninta ja rauhallisinta joulua!
Nauti olostasi, nauti lähimmäisten seurasta ja tietenkin nauti ruoasta. 🙂
HYVÄÄ JOULUA!
Juha Tapio – Enkeli taivaan: http://www.youtube.com/watch?v=MYs84Q5ZYVk
Hellurei ja hellät tunteet.
Herkkulakko on ja pysyy päällä. Lipsumisia ei ole tapahtunut vaikka näin joulun alla piparia ja suklaata tuntuu olevan tyrkyllä mihin tahansa meneekin. Jotenkin on super helppo olla ottamatta niitä kun päättää itselleen, että nyt ei moisia vedetä nassuun. Tietenekin tuo allekirjattu sopimus vahvistaa sitä tunnetta entisestään. Olen siltikin nauttinut erinäisiä herkkuja, mutta ne ovat olleet oikeata ruokaa. Itsenäisyyspäivänä vedettiin hirmuinen läjä itsetehtyä Sushia ja omalla piirakkapohjalla duunattua glögi-rusina-manteli piirakkaa. Oi jestas, että oli muuten hyvää. Se piirakka ei kuulu tähän herkkulakon ”piiriin” koska piirakan pohja koostuu vain kaurahiutaleista ja kananmunan valkuaisista. Mukaan rusinoita, pari lorausta sokeroimatonta glögiä ja manteleita joista saa hyviä rasvoja. Täten se menee enemmänkin hyvästä proteiinipitoisesta välipalasta.
Mä tein Makit ja Antti vastasi Nigireistä. Meissä asuu pieni japanilainen. 🙂
Mitään eriskummallisempia uutisia ei ole tähän saumaan. Lomaa edelleen kovasti odotellessa, siihen on enää laskemani mukaan 25 päivää ja sitten kesä koittaa mulle. Loppuvuosi menee tujauksessa kun on kaikkea tapahtumaa lomaa ennen. Joulu on lähes täällä ja sitten heti perään uusivuosi ja sen jälkeen voikin hakea jo tuon matkalaukun varastosta ja alkaa pakkaamaan. 🙂
Hieman on salin puolella kuviot muuttuneet. Boxikyykky ei vaan jotenkin tunnu istuvan mulle, liikkuvuus ei riitä ja se ei tunnu niin hyvältä kun olisi tarkoitus. Jonain päivinä se menee hyvin mutta sitten taas päin prinkkalaa ja se alkaa ottamaan itseä kovasti päähän. Miksi ei ei kulje kerta kerralta vain paremmin? Se vaan on hieman kömpelöä. Monen mielestä se varmasti näyttää varsin hyvälle kyykylle mutta rakas valmentajani (Antti <3) vaatinee täydellisyyttä. Ja niin minäkin, se pitää mennä just eikä melkein. Sitä on nyt harjoitettu sen verran kauan, että ihan mielenkiinnon pysymisen vuoksi koitetaan välillä jotain muuta. Boxikyykyn tilalla alkoi nyt etukyykky-harjoittelut. Kun niitä isompia reisiä kaipaan niin se on varsin hyvä vaihtoehto siihen. Se tuntuu passaavan ensimmäisten treenien mukaan ihan kivasti mun liikkuvuudelle. Katsotaan miten siinä tekniikka ja painot lähtevät etenemään. Tulen harjoittamaan sitä pariin otteseen viikossa niin tekniikka jääpi tajuntaan paremmin. Maastaveto tuli myös uutena kuvioihin kehiin. Sillä on hyvä alkaa vahvistamaan lisää koko kroppaa ja erityisesti selkää. Tykkään noista isoista massaliikkeistä, koska haluan tulla vahvaksi. Nyt joka salipäivälle on yksi iso pääliike olemassa; maanantai: suorinjaloin maastaveto, keskiviikko: penkki, torstai: maastaveto ja etukyykky, lauantai: prässi, sunnuntaisin on käsien heiluttelupäivä joten siellä nyt ei mitään isoa massiivista liiketta ole. Silloin ojentaja, hauis ja olkapäät saavat kyytiä monella eri liikkeellä. Mukavia uusia haasteita itselle opittavaksi, johan tuota edellistä ohjelmaa on painettu kuukausikaupalla eteenpäin. Pitää ennen lomaa piipahtaa taas kehonkoostumusmittauksessa katsomassa mitä on viimeisen kahden kuukauden aikana saanut aikaan, onko lihaa tullu yhtään lisää ja missä ne rasvamäärät nyt todellisuudessa menee.
Tänään siis edessä penkkipäivä, uusin paino 45kg olisi suotavaa saada edes 3 kertaa hyvin ylös. On se vaan jännä miten 2,5kg korotus tuntuu niin paljolle. Pari kertaa olen sitä jo koittanut mutta tekniikka on kesken sarjan hajonnut ja tanko ei ole noussut muutamaa kertaa enempää. Tuo pieni painon nousu vaikuttaa myös pään sisällä, sitä uutta painoa alkuun jännittää ja hieman pelkää eikä silloin ole yllätys että tekniikka hajoaa. Pitää laittaa beast mode päälle ja puskea se tanko ylös!
This is what I want and I will work hard to get it!
Mitä töihin tulee niin siellä menee tällä hetkellä loistavasti. Mä olen niin ylpeä mun asiakkaista. Lähestulkoon jokainen on päässyt tavoitteisiin ja osa mennyt niistä jopa yli ja asettaneet uusia tavoitteita tilalle. Niin se vaan menee, että nälkä kasvaa syödessä. Ensin halutaan pois muutama kilo joka muuttuu kymmeneksi ja sen jälkeen viideksitoista. Osa on kehittynyt ihan mielettömästi lyhyessäkin ajassa. Heitä on ilo ohjata kun he ovat motivoituneita ja haluavat oppia lisää. Lomani aikana saa sitten kukin asiakas testata miten se treeni kulkee kun minä en ole paikalla ohjaamassa ja käskyttämässä. Hyvä sauma katsoa onko ne opit ja ohjaukset menneet perille. Ilokseni myös muutama asiakkaani on lähtenyt mukaan tähän herkkulakkoon. On heilläkin sitten astetta kivempaa syödä jouluna vapaasti kun nyt pysyy herkuista erossa. Silloin jopa tämä ”kenraali” suo kaikille vapaasyöntipäivän, osa tulee varmasti tuntemaan sen kehossaan. Hiilariöverit ja sen seurauksena tuleva hiilarikrapula tulee muutamille aivan uutena kokemuksena. Se tulee olemaan aika silmiä avaavaa mitä se liian sokerin ja rasvan nauttiminen oikein saa aikaan kun on syönyt terveellisesti ennen sitä jo jonkin aikaa. 😉
Nyt voimapuuro naamariin ja salin kautta duuniin. Ugh! 🙂
Heissan!
Jopas, jopas. Sitä on herkut tälle neidille maistunut tässä kuussa niin paljon, että on aika rajoittaa tämän herkkusuun puputtelua. Tässä kuussa paino on hypännyt ylöspäin yli kilolla! Nyt herkut helkkariin, It’s yummy strike time!
Rupesin miettimään mitäs kaikkea sitä nyt muka on tullut syöstyä jotta näin on päässyt käymään. Mähän syö arkisin niin siististi ja hyvin. Selasin kalenteria taaksepäin, sieltä löytyi todella kattava vastaus:
Kuun alussa oli Fressin Convention päivät -> karkkia, suklaata, tuhti juhlava illallinen ja hotellin buffa aamiainen. Seuraavana viikonloppuna isänpäivä -> jäätelöä, keksiä, pullaa. Kolmantena viikonloppuna siskon kanssa vietetty leffapäivä -> 500g karkkia ja töissä pari jätti muffinssia. Visiitti Antin äidille -> suklaata. Viime viikonloppuna tyttöjen pikkujoulut -> suklaata, joulutorttuja, sipsiä, piparia, homejuustoa ja karkkia.
Siinä on puputettu joka viikonloppu hyvillä mielin jäätävä määrä rasvaa ja sokeria, niitä täysin turhia kaloreita monen tuhannen verran. Edes mun liikuntamäärä ei ole tarpeeksi kuluttamaan niitä. Painon nousu on tässä nyt tarkoitukena kyllä, mutta ei tässä määrin. Ei näillä aineksilla saavutettuna. Nämä syönnit ovat menneet täysin varastoon omiin reisiin ja jenkkakahvoihin. Töissä innostuimme lähtemään kollegojen kanssa herkkulakkoon, mikä tulee kyllä hyvään ajankohtaan. Tämä pikkujoulukausi kun on yhtä herkkujen isoa orgiaa.
Herkuiksi luokitellaan kaikki mahdollinen, muun muassa: karkit, leivonnaiset, pizzat, burgerit, kebut, suklaa, vanukkaat, keksit, alkoholi, proteiinipatukat, sipsit, nachot, jäätelö ja jugurtilla/suklaalla päällystetyt pähkinät ja kuivatut hedelmät. Eli siis kaikki epäterveellinen herkku! Myös sokerin lisääminen on kiellettyä lakon aikana.
Lakko alkoi maanantaina 25.11 ja päättyy 23.12. Seuraavat herkut syödään siis vasta jouluaattona ja tuo suklaakalenteri pysynee muoveissa siihen asti.
Tällä lakolla en pysty tietenkään pudottamaan painoa mutta hidastamaan sen nousua. Ottamaan aikaa kiinni siinä missä tahdissa sen kuuluisi nousta, eli noin 0,5 kg / kk. Tulevana jouluna, uutenavuotena ja siitä heti alkavalla lomalla taas tämän herkkusuun suu käy kuitenkin liian tuhtiin tahtiin. Sen takia tämä on parempi kuin hyvä idea nyt. Kaivetaan taas se selkäranka esiin. Uusi lakko (ja ehkä minidietti) on paikallaan heti loman jälkeen.
Tällä herkuttelun määrällä en edesauta muuta kuin rasva kertymistä kun kroppa varastoi kaiken tuon sokerin ja rasvan, se ei ole sille mitenkään hyötykäyttöistä. On aivan eri asia syödä hiilaria riisistä tai perunasta ja rasvaa ruoasta tai pähkinöistä kuin suoraan sokerista karkin muodossa tai suklaasta. Ne ovat menneet sinne reisille suoraan.
Mikäli ratkeaa herkkulakon aikana niin sanktio on tietenkin olemassa. Repsahtanut joutuu juoksemaan helsingissä kampissa Fressikorttelin ympäri bikineissä -> se videokuvataan ja laitetaan jakoon sosiaaliseen mediaa. Titenkin myös saa ”luovuttaja”-leiman otsaansa josta kuittaillaan vielä vuoden jälkeen. Tarpeeksi nöyryyttävä juttu mitä en omalle kohdalle halua. On siis parempi olla syömättä ja pitää selkäranka tiukkana. Tästä tehtiin myös kirjallinen sopimus kollegojen kanssa allekirjoituksineen ja virallisen valvojan läsnöollessa. Nyt se sopimus on jääkaapin ovessa muistuttamassa joka päivä, ettei vahingossakaan pääse unohtumaan. Tänään tulee heti selkärangalle käyttöä kun töissä on muutaman työtoverin viimeinen päivä. Arvaan jo, että siellä on jotain kakkua tai herkkua esillä. Onneksi on tulossa niin kiireinen päivä etten juurikaan ehdi lojumaan henksuhuoneessa. Silloinkin vain sen oman ruoan vedän poskeeni. 🙂
Jokaisen kannattaa miettiä paljon sitä herkkua puputtaa. Minunkaa liikuntamäärä kun ei pysty tätä herkkuläjää kuluttamaan ja mun päiviin sitä liikuntaa kuuluu ihan sairaan paljon. Oman treenin lisäksi töissä en pysy paikoillani juuri yhtään kun pompin menemään asiakkaiden kanssa. Ei siis mitenkään kummastuta, että harvemmin liikkuvalla tai täysin sohvaperunalla kiloja kertyy ajan myötä jos herkuttelee edes kerran viikossa ja muuten syö normaalisti sen noin 2000 kcal päivässä. Syytä siis miettiä miten usein niitä herkkuja suuhun tunkee. Itselläni ei ole mitään ongelmaa syödä kerralla 500g karkkia, se pussi on kulutettu loppuun alle vartissa. Siitä yhdestä pussista tulee noin 2500-4000 kcal lisää päivään. Riippuen tietenkin vielä herkun ”laadusta”, onko se karkkia, suklaata, pähkinöitä vai kaikkea niitä sekasin. Tämän kalorimäärän kun syö exstraa joka viikko, vain sen kerran niin alkaa tuo päivittäinen kalorimäärä olemaan aika huikeissa mittalukemissa kun sen jakaa koko viikolle. Vaikka siis arkipäivät söisi kuinka siististi tahansa. Mulla paino nuosi yli kilon vain yhdessä kuukaudessa joten mitä se olisikaan pidemmällä ajanjaksolla jos näin jatkaisi? En halua tietää, enkä todellakaan aijo ottaa selvää. Korvaan jatkossa makean himoa hedelmillä ja marjoilla. Uusi addikti on jo löydetty, meinaan satsumat. Voisin syödä niitäkin kilon kerralla mutta siinäkin rajansa, nekin ovat hedelmäsokeria täynnä. Pitää muistaa, että liika on liikaa ihan kaikessa.
Tule nyt tukilakkoon mun kanssa! Näytetään tälle herkku-orgioiden ajankohdalle että se ei vie meitä mukanaan. Kun mieli huutaa herkkuja niin selkäranka huutaa sille takaisin ”vedä käteen!”. 😀
-Jenni
Ulkona vallitsee pimeys, synkkyys ja masennus. Aurinko ei ehdi nostattamaan mieltä ennenkuin se jo laskee taivaanrannan taakse. Mä en ole yhtään talvi-ihminen. Syksyssä ja talvessa ei ole mitään kivaa, se on mulle yhtäjakoista taistelua pimeyttä vastaan. Vielä muutama kuukausi takaperin oma jaksaminen ihan kaiken suhteen oli vallan toinen. Nyt tuntuu, että jo maanantain työpäivän jälkeen on valmis ottamaan viikonlopun vastaan. Tarkoittanen ihan yleisestä jaksamisesta. Miten voikaan tuo pimeä, kolea, tuulinen ja ennen kaikkea super ankea ilma viedä kaikki energiat? Hämmentävää miten säällä voi olla niin suuri vaikutus energiatasoihin. Aamusalin ja töiden jälkeen tuntuu, että musta on imetty kaikki pois. Yhtään energiahippua ei ole säästössä. En yhtään ihmettele että suomessa on paljon masennusta ja muita mielenterveys ongelmia. Me eletään keskellä pimeyttä niin kauan vuodesta. Jäädään paisti auringon tuomasta voimasta, energiasta ja positiivisista vaikutuksista. Tähän aikaan vuodesta ihmiset ovat kärttyisiä, väsyneitä ja ilkeitä toisilleen. Kukaan ei hymyile saatikka naura. Kaduilla ja julkisissa kulkuneuvoissa ihmiset tuijottavat tyhjyyteen ja välttävät keinolla millä hyvänsä katsekontaktia. Kesäisin fiilis Helsingin kaduilla on niin erilainen, se kumpuaa hyvää oloa ja energiaa, nyt pelkkää tyhjyyttä. Ihmisiä ei kiinnosta mikään tai kukaan. Kaikki kadun tallaajaat vaan suorittavat sitä omaa arkeaan ja koittavat selviytyä siitä päivä kerrallaan.
Tehtiin Antin kanssa viime tammikuun loman jälkeen päätös, että kesä ja alkutalvi painetaan hommia ja kartutetaan matkakassaa. Tammikuussa lähdetään uudelleen pois, tällä kertaa kunnolla. Niin, että tietää ja oikeasti tuntee lomailleensa. Lähdetään karkuun tuota ulkona vallitsevaa masentavaa aikakautta. Odotan tammikuuta yhtä innolla kun lapsena jouluaattoa. Laskin rullaa läppärillä ja 46 päivää tuohon H-hetkeen vielä on. Tämä loma tulee kyllä niin oikeaan hetkeen, oma sisäinen akku alkaa hälyttämään kohta jo tyhjää. Pakko päästä latautumaan, että voi jaksaa taas kunnolla iloisin mielen painaa arkea eteenpäin. Joulun ja uudenvuoden menot alta pois ja sitten pakoon täältä. Saadaan Antin kanssa nauttia lähes 1kk auringosta, lämmöstä, jouten olosta ja stressivapaasta ajasta. Lomalla ainoa huolen aihe todennäköisesti on se muistanko rasvata tätä herkkää hipiääni tarpeeksi tiheään, jotta en pala.
Matkasuunnitelma etenee Malesian Langkawilta Thaimaan puolelle Koh Lantalle ja sieltä Krabin kautta Phukettiin. Lentokone nousee ilmaan 5.1 ja laskeutuu takaisin suomeen 2.2.2014. Tämä aika on omistettu vain tälle parisuhteelle, yhdessä ololle ja auringolle.
Kaverit pitävät meitä sekopäinä kun meidän lomaan kuuluu olennaisesti myös treenaus. Tulevan reissun lomakohteista on tietenkin tarkistettu jo kuntosalien tilanne, sijainti ja hinnat. Se on asia josta nautitaan ja jota halutaan tehdä, jossa zempataan toinen toisiamme. Jos olisin yhden kuukauden tekemättä mitään tulisin hulluksi. Meille treenaaminen on se elämäntapa, ei pakollinen suoritus vaan aikaa yhdessä ja välillä erikseen. Urheilusta irtoo niin hyvät kiksit, että sitä tarvitsee myös lomalla, tekemään siitä lomasta entistä paremman. Näyttänee siltä että muutamassa paikassa tyydytään ulkojumppaan rannalla mutta onneksi mulla on hyvät niksit näihin pihajumppiin olemassa. Saa nähdä miten Antin kunto kestää mun toiminnalliset rantatreenit. 😉
Tulevalla matkalla lataan akkuni aivan ylitäyteen, jotta pystyn jakamaan sitä energiaa loman jälkeen myös asiakkaille. Päivityksiä lomatreeneistä tietenkin pusken facebookkiin, saa nähdä miltä näyttää oma tammikuun rantakunto.
Tammikuu tule jo, olen valmis! 🙂
Koh Samuilta viime aasian reissulta.
Me ja paratiisi <3
Kuukausi vierähti ilman kalorien laskemista kuin siivillä. Olotila on loistava ja mieli positiivinen. Stressitasot ovat laskeneet huomattavasti sillä huomaan nukkuvani hyvin ja pidempään, olen pirteämpi ja energisempi. Tämä viimeinen kuukausi ilman kalorien laskentaa ja vaakalukeman tuijottamista herättivät mut todella. Miten paljon se vaikuttaa mielentilaan kun antaa moisten asioiden hallita elämistä. Ja samalla olen tajunnut miten typerää se onkaan ollut. Toki dietillä niitä pitää seurata, että saa rasvan tirisemään kropasta pois mutta dietin ulkopuolella, ei koskaan enää näin jämäkästi. En yhtään ihmettele ystäviäni jotka kehoittivat minua hellittimään otetta syömisen tarkkuuden suhteen. Tietenkin tarkkailen sitä nytkin, en pupella ruokaa siihen tahtiin kuin sitä muhun uppoisi, syön järkevästi, terveellisesti ja sen verran että jaksan touhuta.
Piipahdin vaa’an päällä nyt tämän laskemattoman kuukauden jälkeen 31.10 ja tulos oli +600g lisää painoa eli tätä nykyä sellanen 57,7kg. Tätä en pelästynyt sillä juuri tuollaisella puolen kilon kuukausivauhdilla painon kuuluukin nousta. Painon nousu ja ruoan lisäys on tuonut järisyttäviä muutoksia salin puolella, asiat lähes kukoistavat siellä. Miten iso ero onkaan sillä että syö ja nukkuu tarpeeksi. Onhan se ollut tiedossa omassa päässä että kehityksen kolme kulmakiveä ovat; treeni – ruoka – lepo. Nämä kun ovat oikeassa suhteessa keskenään niin tulokset ja kehitys on taattua. Ja se on nyt huomattu toden teolla. En melkeimpä malta olla poissa salilta kun treeni kulkee hyvin ja rauta nousee. Olen tämän kuukauden aikana kaatanut jo monet eteen tulleet seinät. Oli kyseessä sitten pääliike tai apuliike niin kaikki ovat edenneet, joka kerta menee paremmin ja paremmin. Ainoa syy miksi näin, on se että kroppa saa energiaa ja lepoa tarpeeksi.
Tämä on itseasiassa ensimmäinen kerta kun syön riittävästi koko tänä yli 1,5 vuoden kestäneen prokkiksen aikana. Kehitys on tähän asti ollut hidasta koska olen ollut dietillä useammin kuin keskittynyt kasvattamaan lihasta. Siitä voin syyttää vain itseäni koska halusin kiristellä kroppaa, jolloin se lihaksen kasvatus vaan ei ole mitenkäänpäin optimaalista, se on todella hidasta ja heikohkoa. Nyt tehdään päinvastoin, seuraavat 4kk treenataan lujaa, syödään kunnolla ja kehitytään. Toivon kipinä elää, että tänä aikana muhun kerääntyy kuitenkin enemmän lihasta kuin sitä rasvaa ja siihen voin vaikuttaa juurikin niillä fiksuilla ruokavalinnoilla. En lähde läträämään rasvoilla ja hiilareilla liikaa, muuten ainoa saavutus on läski.
Kuukausi takaperin mun keho oli hirveässä stressitilassa. On se vieläkin mutta ei niin pahasti. Hyvä niin sillä stressi on kropalle aivan kamala asia. Suurempaa näkyvyyttä asiaan toi Fressin järjestämä Convention päivä. Kävin siellä kuuntelemassa muutaman luennon aiheista: Keho ja mieli sekä liikkujan stressin hallinta. Todella silmiä avaavat luennot ja erittäin mielenkiintoiset. On ihan sairasta, että 90% kansantaudeista johtuu stressistä. Se on sellainen kehon sisäinen hiljainen tappaja. Ja mitkä kaikki asiat laukaisevat kehossa stressihormonia eli kortisolia, lähes kaikki täyden hiljaisuuden ulkopuolella. Se millaisessa arjessa kukin täällä metelin ja hässäkän keskellä elää on todella stressaavaa kropalle ja mielelle. Jokaisen tulisi ottaa se oma hiljainen hetki, hetki itselle ja positiivisille ajatuksille. Ymmärrän taas asteen paremmin meditointia ja miksi jengi sitä tekee, sisäinen rauha on niin hukassa mullakin kaiken tämän härdellin ympärillä. Sitä rauhaa on vaikea saavuttaa jos paukuttaa sata lasissa menemään joka päivä, eikä pysähdy kuuntelemaan kehoa. Silloin takaa itselleen vain sen, että kortisolitasot ovat huipussa päivän jokaisena hetkenä syvää unta lukuunottamatta ja se kuormittaa ajan myötä ihan hirveästi. Silloin voi kutsua itelleen tervetulleiksi sydän -ja verisuonitaudit, unettomuuden, vatsan ongelmat, mielenterveysongelmat, päihdeongelmat, diabeteksen, syövän jne…mitä näitä nyt on yleisimpiä sairauksia maan päällä, ne ovat kaikki peräisin stressistä.
Tässä kohtaa alkaa hieman erilailla kiinnostamaan se oma terveys ja hyvinvointi. Aijon ottaa monta asiaa omasta arjesta tarkasteluun. Teen vain sellaisia juttuja mistä nautin ja saan hyvää oloa. Pyrin vähentämään negatiivisia asioita elämästä pois. En tee töitä jokaisena päivänä iltaan asti vaan otan itselleni muutaman illan viikossa aikaa nauttia siitä omasta elämästä. Asetan sen oman jaksamisen töiden edelle, jotta voin töissäkin olla hyvä. Hoidan vapaapäivinä aikaa itselleni enkä ainoastaa sille, että juoksen hoitamassa ne kaikki asiat joita viikolla ei kerkeä. Koitan lopettaa sen ”nyt pitää tehdä- pitää mennä – pitää hoitaa – pitää sitä – pitää tätä” ajattelumallin koska se puskee vaan lisää stressiä. Aina ei pidä tehdä jotain!
Ensi askel on jo otettu kun lopetin syömisten ja painon vahtaamisen. Seuraavaksi käsittelyn alle joutuu työkalenteri ja asiakkaiden aikataulutus. Tiukka linja siihen, että saan viikossa muutaman vapaan illan viikonlopun lisäksi. En täytä vapaapäiviä suunnitelmilla ja menoilla vaan välillä otan ihan vaan rennosti ja olen jouten, en tee yhtään mitään. Näilläkin pienillä muutoksilla takaan itselleni vähemmän stressiä ja parempaa jaksamista. Nämä ovat sellaisia asioita mitä jokaisen tulisi huomioida asteen paremmin. Itse pitää voida hyvin jotta voi tehdä asioita hyvin.
Kaikki tietävät sen, että tavoitteeseen taikka siihen omaan unelmaan pääsy vaatii työtä. Oli kyseessä sitten työpaikka tai itsensä kehittäminen lajissa kuin lajissa. Sen eteen pitää nähdä vaivaa, pitää käydä kouluja, pitää lähettää työhakuja, pitää harjoitella ja harjoitella, että saavuttaa sen mitä haluaa. Harvalle ne tavoitteet ja unelmien toteutumiset tulevat tarjottimella nenän eteen. Tässä työssä olen kohdannut sen, että moni haluaa vaikka ja mitä, halutaan hoikemmaksi, halutaan lihasta, halutaan hyvää kuntoa mutta mitää sen eteen ei olla valmiita tekemään. Se olisikin super hienoa jos hyvä kunto tulisi sohvan pohjalla makaamisesta. Jos haluaa hoikemmaksi, pitää syödä oikein ja liikkua polttaakseen rasvaa. Jos haluaa lihasta sitä pitää treenata ja treenata paljon. Moni kuitenkin on valmis panostamaan tähän vain kerran pari viikossa. Mikä siinä on, että oma hyvinvointi ja kunto priorisoidaan elämässä sinne vähemmän tärkeäksi? Selityksinä kuulee aina työt, arjen kiireet ja perhe, erityisesti ne lapset. Aikaa ei jää itselle ja omalle hyvinvoinnille. Tässä kohtaa aina hämmennyn…jos itse ei voi hyvin kuinka voi olettaa hoitavansa nuo edellämainitut asiat hyvin? Tottakai se on haastavaa ja vaikempaa jos on perhe hoidettavana ja pieniä lapsia mutta ei se koskaan, ei siis koskaan ole mahdotonta. Sille asialle, että saa itselleen hyvän olon pitää priorisoida aikaa. Se pitää järjestää keinolla millä hyvänsä. Mikäli, se hyvä olo ei tule sohvaperunoinnista. Hyvä kunto ei säily, sitä ei voi varastoida, sille pitää järjestää aikaa, olkoon se sitten aikasin aamulla, töiden lounastauolla tai töiden jälkeen. Vähintäänkin niitä parina vapaapäivänä mitä yleisimmin viikosta kuitenkin jokaisella löytyy. Mutta ei. Monet kuntokeskukset tarjoavat lapsiparkkeja jonne sen nyytin voi viedä siksi aikaa, että itse pääsee treenaamaan. Tai jos ei tarjo niin laittaa sen kumppanin vahtimaan tai soittaa anopin paikalle. Se on vain ja ainoastaan järjestelykysymys, mutta se tuntuu olevan monelle liikaa. Se on se piste ii:n päälle jonka vuoksi on vain parempi olla tekemättä mitään.
Varmasti moni ajattelee, että helppo mun on siitä puhua kun ei ole lapsia. No niitä on joskus tulossa aivan varmasti ja se ei todellakaan aio estää mua tekemästä sitä mistä nautin. Tunnen monia äitejä ja isiä jotka siltikin vaikka pikku nyyttejä löytyy muutamia kotoa saavat järjestettyä aikaa itselleen ja omalle hyvinvoinnillleen. Tästä tulikin mieleen se lööpeissä kohauttanut kolmekymppinen nainen joka on todella hyvässä kunnossa fyysisesti, timmi kroppa eikä rasvaa juurikaan…ja hänellä on kolme pientä lasta. Tämä lööppi sai jäätävän määrän vihaviestejä kuinka hän kehtaa näyttää kuvissa hyvää kroppaansa kun ”ei me muut” pystytä samaan. Siis kerrassaan hävytöntä! Se, että joku pitää itsestään huolta arjen, kiireen ja niiden lasten keskellä on muka jotenkin paheksuttavaa ja negatiivista, ikäänkuin toisten tähän kykenemättömien mollaamista. Paskat sanon minä, se on helkkarin iso peukku pystyynpäin! Tämän kolmekymppisen kolmen lapsen äidin pitäisi ennemminkin olla esikuva ja motivaation lähde. Itsensä huolehtimiseen löytyy aikaa kun sitä järjestää.
Mun tavoite on kisalavat vuonna 2015. Sinne ei todellakaan mennä treenaamalla vain kaksi kertaa viikossa. Mä haluan sitä ja mä myös teen kovaa työtä sen eteen. Käyn salilla viisi kertaa viikossa ja hoidan silti ne arjen kiireet ja työt ohella vallan mainiosti. Jotta mä pääsen sinne lavalle keikistelemään niin se on pakko, muuta vaihtoehtoa ei ole. Eikä se ole mulle taakka, se on nautinto. Tykkään käydä salilla, sieltä saa useimmiten paljon lisää hyvää oloa ja onnistumisia. Sama homma jos haluat maratoonariksi niin sun pitää juosta ja juosta niin hiton paljon. Oppia juoksemaan oikein ja kehittää itsellesi mieletön kestävyys. Jos haluat balettitanssijaksi pitää sitä yhtälailla harjoitella monta kertaa viikossa. Ei se varpaille nousu onnistu hetkessä. Jos haluat kilpuimariksi niin sama homma. Altaan päästä toiseen saa uida satoja kilometrejä ennekuin susta tulee hyvä ja nopea uimari. Kaikkessa pitää harjoitella ja harjoitella. Tämä pätee myös kuntoilun ulkopuolella, halusitpa sitten vaikka laulajaksi tai mestari ompelijaksi. Ei kukaan tule huipuksi lajissaan tekemällä sitä vain kerran tai kaksi viikossa. Jos jotain haluat niin tee sitä ja tee sitä paljon, harjoittele ja harjoittele lisää. Sitten kun ollaan siellä tavoitteessa niin siitä saa ja pitääkin olla ylpeä. Tuon kolmen lapsen äidin pitää ja on syytäkin olla ylpeä itsestään ja siitä mitä on hän tehnyt itselleen. Hän ei ole kangistunut niihin kuultuihin tekosyihin vaan järjestänyt aikaa itselleen. Katkeruutta se on joka saa muut ajattelemaan toisin hänestä. Ei pidä mollata niitä jotka onnistuu jos se oma selkäranka ja pää ei tee sen oman tavoitteen eteen yhtikäs mitään.
Töissä on paljon jengiä jotka haluavat laihtua mutta kun tyrkkään heille pelisäännöt tiskiin miten se onnistuu niin sitten alkaa se selittely. Ei ole aikaa treenata tai tehdä ruokaa, maitorahka on pahaa, salaatti on kuivaa, kana ei maistu ja se pullaleipä on vaan niin hyvää tms. Selittelyt sikseen, jos tätä tosissasi haluat niin suu suppuun ja tee niinkuin minä sanon. Näissä asioissa se on vain ja ainoastaan siitä kiinni, että miten paljon sitä asiaa haluaa, mutta se tästä palopuheesta. 😀
Tähän loppuun vielä oma hehkutus, koska olen itsestäni pirun ylpeä. Monen sadan tunnin harjoittelun jälkeen eilen tuli taas ennätyksia salilla. Oli jälleen jalkapäivä, sisältäen boxikyykkyä ja suorin jaloin maastavetoa, ennätykset paukku molemmissa. Otin näistä viedokuvaa nähdäkseni pysyykö tekniikka kasassa. Nämä suoritukset haluan jakaa koska olen niihin todella tyytyväinen ja ne toivat mulle jälleen lisää onnistumisia ja hyvää oloa. Jälleen lisää sitä motivaatiota harjoitella lisää ja lisää. Kuitenkin joskus aikoinaan lähtenyt harjoittelemaan molempia liikkeitä ihan lasten painoilla, puhutaan 15-20kg tangoista ja nyt ollaan tässä.
Mun ensimmäiset viedopostaukset, katso jos haluat:
Boxikyykky 60kg x 4: http://www.youtube.com/watch?v=rJ4MJ9ojVv0
Suorinjaloin maastaveto 75kg x 7: http://www.youtube.com/watch?v=ndMc6GZzy54
Olen kyllä niin tyylikäs pieruverkkari treenaaja…
Jösses mitkä olkapäät ja hauis, edellisin käsipäivä tuossa viikko sitten tuotti sellaisen pumpin että hämmenyin tästä itsekin. Tälle oli pakko menettää pukkari-peilikuva neitsyys. Hyvällä ilmeellä tietenkin… 😀
Mutta eiköhän jatketa taas harjoituksia, palataan!
Holaa!
Jokunen viikko jälleen vierähtänyt viime kirjoituksesta. Tässä on painettu viimeiset 11 päivää duunia ja vielä olisi tänään muutaman tunnin työpäivä edessä. Onneksi vapaa viikonloppu koittaa aivan kohta.
No mutta asiaan, mitäpä tänne kuuluu. Tämä vaa’aton ja kaloreita laskematon elämä tuntuu hyvälle. Pääkoppa ainakin nauttii siitä ettei tarvitse puntaroida aterioita, mieli ja keho lepää kun en stressaa nousevaa painoa, koska en tiedä sitä. Salin puolella tämä on ollut huomattavissa uusilla ennätyksillä lähes jokainen kerta. Kroppa jaksaa paremmin ja täten rauta nousee paremmin. Eilen löin itseni ällikällä kun kyykystä nousi rautaa yli oman painon. Tangossa oli painoa nyt 60kg ja 3 puhdasta toistoa sillä sain tehtyä. Myös penkissä pelkoa aiheutanut 40kg on saatu nousemaan 5 toiston verran ja nousi sieltä myös pariin otteeseen 42,5kg. Jotain on siis tapahtunut ja positiiviseen suuntaan ollaan menossa.
Dietistä on kulunut 3kk aikaa ja voin vihdoin aloittaa oikeasti voiman ja lihaksen kasvatuksen kun reversediettikin on ohitse. Viime vuonna viihdyin aivan liikaa rasvapolton tunnelmissa ja miinuskaloreissa jotta mitään kunnon kehistystä olisi tuolloin saatu aikaan. Nämä viimiset 3kk on tuonut jo mukanaan kehitystä ja muutosta kroppaan. Tämä ilmeni kehityskuvista ja kehokoostumusmittauksessa.
Etupuoli ei ole viimeisimpään otokseen verrattuna saanut hirmuista muutosta mutta takaa onkin sitten kuvat 4kk takaa vs. tänään aivan erilaisia.
Etupuolella suurin ero oli tapahtunut reisissä, ei mikään huomattava mutta polven yläpuolelta ovat kintut kiristyneet ja löysää lähtenyt. Reidet eivät enää niin sanotusti ”valu” polven päälle. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää, nämä kintut tarvitsevat luun ympärille paljon lihaa, mutta ei tässä onneksi vielä lavalle olla nousemassa. Edellinen etuposeeraus kuva nähtävissä http://jennii.blogaaja.fi/picture-my-life-09-13/ kirjoituksen lopussa. Mitä tuohon poseeraukseen tulee niin se on edelleen jotain sinnepäin. 😀
Selkäpuoli sen sijaan on saanut muotoa ja lihaserottuvuutta. Pieni V-malli on havaittavissa. Hyvä juttu sillä olen panostanut selkään ja pakaroihin erityisesti. Myös olkapäät ja trapsit alkavat erottuamaan edukseen. Tästä kuvasta jää teiltä nyt ne pakarat näkemättä, niistä pääsee toistaiseksi vain Antti nauttimaan. Mutta mitä niihin pakaroihin tulee niin siellä se suurin muutos on tapahtunut. Jesh!
Reilun 4kk ajassa peppu on pyöristynyt, saanut muotoa ja noussut vastustamaan maan vetovoimaa. Edellinen booty-kuva aiheutti vielä pienen kakimisreaktion. Silloin pakarat näin kuvainnoillisesti valuivat reisille lättäperseen lailla, mitään selvää pakarataitetta ei ollut havaittavissa eikä pinkeyttä ollut laisinkaan. Nyt kankku erottuu ja se pakarataite on tullut esiin, molemmat pakaran puoliskot ovat ikään kuin ponnahtaneet ylös masennuksesta. Eipä ole turhaa treenattu jalkoja ja pakaroita 3 kertaa viikossa! Ugh! Mä alan tykkää mun bootysta jo kovasti.
Näiden kehityskuvien ottaminen oli herättävä kokemus jos miettii tätä mun painon nousun stressaamista. Edelliset kuvat olivat dietin lopulla, kun olin laiha luikero. Silloin perse valui takareisille ja ylökroppa näytti riutuneelta. Nyt kroppassa alkaa näkymään lihasmuotoja, se on muuttanut muotoaan ja kuvissa näytän terveemmältä. Eli se painon nousu ei todellakaan ole pelkkää rasvaa, on siellä painossa myös lihaa mukana.
Tästä kuitenkin piti saada varmistus ja menin töissä kehonkoostumusmittaukseen. Viimeisin mittaus oli silloin kuin aloitin työt 4kk sitten. Alta voi katsoa mitä 4kk on tuonut tullessaan.
3.6.2013
paino: 56,2kg
rasvaton paino: 44,8kg
rasvamassa: 11,4kg
pehmytkudospaino: 41,6kg
rasvaprosetti 20,3%
(huom. dietti loppui 1.7.2013)
4.10.2013
paino: 57,8kg
rasvaton paino: 46,4kg
rasvamassa: 11,4kg
pehmytkudospaino: 43,0kg
rasvaprosetti 19,7%
Tuo pehmytkudospaino kertoo lihasmäärän kiloina ja täten sitä on tullut lisää ja rasvamassa taas pysynyt täysin samoissa lukemissa. Jihaa! Tämä on kyllä näppärä tapa seurata kehitystä kropassa valokuvien rinnalla. Tästä paperinpalasta olen kyllä todella tyytyväinen. Neljä kuukautta on lyhyt aika kun kehonmuokkausesta puhutaan ja siitäkin ajasta 1/3 on ollut vielä diettiä jollon kehitys on heikompaa. Onneksi se diettaus on nyt taakse jäänyttä elämää ja jos kehitystä on tapahtunut tämän verran jo tässä ajassa niin miten paljon sitä voikaan tapahtua seuraavan vuoden aikana kun lopetan tämän turhan stressaamisen. Pakko astua tuon mittarin päälle uudelleen 4kk kuluttua ja katsoa mitä se sanoo. Ei se nyt kiveen hakattu totuus ole mutta hyvä suuntaa antava seuranta menetelmä.
Tänään on lepopäivän paikka, huomenna etureidet ja pakarat laitetaan jälleen töihin. Prässissä odottaa 175kg:n edestä levypainoja joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kun nousta ylös!
Herkku-booty täältä tullaan! 🙂
Olen lähiaikoina kirjoittanut siitä miten dietin jälkeen on ollut todella vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että paino lähtee nousemaan. Se kuuluisa massakausi on käsillä ja lihasta pitää kasvattaa. Se ei onnistu ilman että rasvaakin ympärille kertyy. Tämän minä tiedostan ja näin sen kuuluukin mennä, mutta mieleni ei halua sen tapahtuvan. Alkuvuoden dietti oli niin pitkä ja rankka, että mieleni haluaa pysyä tuossa saavutetussa kireystasossa ja painossa. Mieleni on kyllä pirun vaikea kumppani välillä. Nyt kun olen syönyt paljon enemmän ja vaakalukema on pikkuhiljaa noussut huomaan aina sitä katsoessa masentuvani ja mietiväni, että nyt musta tulee taas löysä läski läjä. Heti kun paino pomppaa puoli kiloa ylöspäin mietin jo miten vedän seuraavat pari kolme päivää vähemmillä kaloreilla ja erityisen vähähiilihydraattisesti jotta asia korjaantuu takaisin. Ja näin olenkin jo tehnyt muutamat kerrat. Jos jatkan samalla kaavalla kusen omille nilkoilleni, kusen oman kehityksen päälle. Lihas ei kasva eikä kehity jos syö miinuskaloreilla. Tämä syöminen on ollut ihanaa mutta se morkkis tuhdin annoksen jälkeen on suunnaton ja sen täytyy nyt loppua.
Tämä homma kärjistyi viime viikonloppuna kun olimme serkuillani viettämässä rapu+grillausiltaa. Ruokaa oli runsain mitoin ja söin todella hyvällä ruokahalulla ja nautin joka murusta. Ilta oli todella hauska, sukulaisten ja perheen parissa sitä harvinaista laatuaikaa yhdessä. Kotiin tullessa kuitenkin huomasin paisuneen vatsani ja sen myötä olotila muuttui läskiksi ja alkoi morkkis. Suunnaton morkkis, itku tuli. Havahduin, että tämä harrastus josta nautin alkaa mennä todella väärille raiteille. Ei tämän kuulu mennä näin, että syön ensin hyvää ruokaa ja sen jälkeen hajoan palasiksi ja mietin miten saan nämä syödyt pöperöt mahdollisimman nopeasti kulutettua pois. Haluan elää terveellisesti ja voida hyvin ja tämä ajatusmalli taas ei tue sitä yhtään. Tämän ruokaisan illan jälkeen mieleeni putkahti heti ajatus kovista intervalliharjotteista, vähempiä kalorimääriä suuhun seuraavat päivät ja hiilarit minimiin, jolla ”korjataan” aikaan saatu damage. Tästä verrannollisesti tuli mieleen bulimikko joka ahtaa herkkuja ja sen jälkeen morkkikseen juoksee pöntölle oksentamaan. Minä vain en oksenna vaan treenaan psykopaatin lailla ne nestepöhöt pois. Tällä mentaliteetilla tästä koko touhusta on kovaa vauhtia tulossa pakkomielle kuin kiva harrastus ja terveellisten elämäntapojen ylläpito.
Heräsin siihen, että nyt mennään metsään ja pahasti. Näin ei voi jatkua. Ei ole mitenkään päin tervettä itkeä hyvän ja maittavan illallisen jälkeen. Minun pitää syödä jotta kehityn ja kasvan. Minun pitää syödä myös jotta jaksan töissä, pääni pysyy kasassa ja jotta saan energiaa tarpeeksi päiviin, salille ja tälle kierolle pääkopan mielelleni. Mikä mua tässä nyt pidättelee on vaa’an näyttämä painolukema ja se kalorilaskuri-palvelu jonne ruoat olen joka päivä sitten tammikuun lopun merkinnyt.
Mitä tehdä? On tullut aika päästää irti. Tämän itkun täyttämän illan jälkeen vaa’asta lähti patterit kuuseen ja vaaka meni kaappiin piiloon, kalorilaskuri-palvelusta loppui sopivasti aika eikä uutta aikaa osteta. Tämän myötä en näe painoa, en näe sitä pikkuhiljaa nousevaa lukemaa joka morkkikset aiheuttaa. En tiedä mitä täysin, tismalleen ja tarkalleen syön. Joudun siis käyttämään hyväksi sitä tieto-taitoa mikä päässäni on kun ruokia päivän menulle mietin ja valitsen. Olen viime sunnuntaista asti ollut tiedoton painosta ja tiedoton tarkoista ravintomääristä joita syön. Syön sen mukaan minkä tiedän oikeaksi ja terveelliseksi koska osaan sen ilman laskureitakin. Laskuri ja vaaka pysyvät poissa kuvioista seuraavan kuukauden. Nyt katson vain ja ainoastaa sitä peilikuvaa, miltä se näyttää. Kuuntelen kehoani ja mieltäni, miltä musta tuntuu ja mitä mun keho tarvitsee.
Tämä ”poissa silmistä – poissa mielestä” periaate toimii. Nyt kun mulla ei ole hajuakaan vaa’an lukemasta en niinkään paljoa tunne sitä morkkista. Syön sen mukaan mitä tarvitsen ja mitä keho pyytää, jos on nälkä niin syön lisää. Jos mun vain tekee mieli syödä niin jätän syömättä tai silloinkin saata jopa syödä jotain pientä (tämä on villiä, tiedän). Treenaan kovaa, niin että liha alkaa kasvamaan ja kehitystä näkymään. Monet eteen tulleet seinät ovatkin salilla jo kaatuneet ja eteenpäin mennää taas. Jatkossa vaan kovemmin ja kovemmin.
31.10 astun vaa’alle seuraavan kerran ja katson mitä tämä kuukausi on tuonut mukanaan vai onko se tuonut mitään. Tuohon päivään mennessä otan fiksumman otteen elämästä. Nyt on aika elää, olla ja syödä…sillain ”normaalisti”. 🙂
”Motivaatio” – tuo mystinen sana, mistä sen saisi? Myydäänkö sitä kaupassa? Moni ihmettelee miten jaksan mennä salille 5x viikossa kun heille se on totaalista pakkopullaa edes sen kerran viikossa. Motivaatio tulee eri aisioista eri ihmisille. No mistä se sitten tulee ja miten sitä saada? Yleisin on ehkä se oma peilikuva, oletko siihen tyytyväinen? Jos et niin tee sille jotain ja lopeta valitus. Jos peilikuva miellyttää mutta elämäntavat ovat muuten karilla niin sitten voi miettiä kuinka pitkän aikaa haluaa täällä maan päällä tallata. Ja haluaako voida hyvin vielä vahuusiällä ja pystyä kävelemään omin jaloin mahdollisimman pitkälle. Noin yleisesti ne terveellisemmät elämäntavat vievät kuitenkin pidemmälle. Mulle itselle alkuun motivaatiota loi juurikin peilikuva, ne höllyvät reidet ja jenkkakahvat – yöks! Ne on saatu treenillä ja oikealla ruokavaliolla pois ja sen myötä on tullut uusi tapa pitää motivaatiota yllä – tulokset ja itsensä ylittäminen. Se tunne on jotain mieletöntä kun salilla rauta nousee uusiin ennätyslukemiin ja kun oivaltaa miten tämä liike nyt oikeasti tehdään niin että siitä on hyötyäkin. Kun näen miten reidet ja pakarat kehittyvät ja lihasmuotoja tulee pintaan. Tietenkin myös treenaamisesta tullut elämäntapa pitää mut tiukasti kiinni salin raudoissa. Välillä tuntuu että pää leviää jos sinne ei pääse syystä tai toisesta ja kun sinne menee ja rikkoo ennätyksiä on mieli aivan toinen sen jälkeen.
Boxikyykky harjoittelu, 50kg
Yksi motivaation lähde on myös hyvinvointi vanhalla iällä. Eli katse pitkälle tulevaisuuteen. Tästä hyvänä esimerkkinä rakas mummoni. Hän ei ole kunnolla tehnyt mitään fyysistä joka kehittäisi ja vahvistaisi hänen vartaloaan. Ainakaan sen jälkeen kun se lapsilauma muutti pois kotoa ja lasten perässä juokseminen kotiäitinä loppui. Nyt hän hipoo 90 vuoden ikää ja tällä hetkellä hän ei pysty ilman tukea omin jaloin kävelemään ja silloinkin vain muutaman metrin. Käytännössä hänellä kuluu sängyssä maaten päivät koska kroppa ei enää tottele. Tähän vaikuttaa myös sairaus joka hänelle on (nimeä en muista) mutta myös se ettei sitä lihasvoimaa ole koskaan kehitetty. Vaikka se tuntuu pahalta sanoa omasta mummostani niin minä en halua päätyä samaan jamaan. Ulkosalla muutenkin näkee paljon vanhuksia jotka kävelevät aivan kumarassa tuen kanssa. Sitten taas toinen aivan päinvastainen esimerkki on Olavi. 90-vuotias vanhus joka liittyi jäseneksi Fressille. Vanhus jonka kroppa on solakka ja siitä on selvästi pidetty huolta – aina. Olavilla näkyy esimerkiksi hauislihas koska hän on soutanut pitkiä matkoja elämänsä aikana, hän on harrastanut sambaa ja liikkunut tyylillä jos toisella. Hän ei ole lopettanut liikkumisen iloa saavuattessaan kuuluisan keskiän jonka jälkeen ollaan muka tuhoon tuomittuja eikä mitään ole enää tehtävissä. Hän ei ole neljänkympin kriisin jälkeen alkanut syömään paskaruokaa ja jämähtänyt kotisohvalle ruikuttamaan. Hänen kroppa toimii, hän kävelee pystyssä ja ryhdissä. Hän on hitto 10 vuotta vaille 100 vuotta ja tuli jäseneksi kuntosalille!! Olavista tuli mun uusi idoli, tuo on se miksi minäkin tätä teen, jotta voin 90 vuotiaana edelleen kävellä omin jaloin, omata ryhdin ja olla vailla selkäongelmia. Jotta voin itse kurottaa ylähyllylle, vaihtaa omat verhoni ja jos niikseen tulee niin käydä edelleen liikkumassa. Voida hyvin sinne multakuoppaan saakka. Jos kukaan alle Olavin ikäinen vielä sanoo mulle että on jo liian vanha liikkumaan ”ei enää tässä iässä jaksa” niin mulla onkin hänelle pieni tarina kerrottavana. Olavista voi moni ottaa mallia, hän todellakin todistaa sen ettei koskaan ole liian vanha aloittamaan. Joten kuuseen ne selitykset iästä, nosta se perse ylös sohvalta ja näytä itsellesi mihin kaikkeen oletkaan kykeneväinen.
Voimatempaus harjoittelua. Oli mieletöntä saada tuo niinkin huikea 25kg tanko kerralla ylös. Ei se puhtain suoritus mutta sinne se kuitenkin nousi.
Maasta rinnalleveto + ylöstyöntö + tasapainosaksaus
Eikä sen liikunnan tarvitse olla kuntosalia, on niin helkkarin monta tapaa pitää itsestään huolta. Hyvä aloitus on fiksaa se ruokavalio sellaiseksi että kroppasi saa siitä kaiken mitä tarvitsee voidakseen hyvin. Sillä saadaan ne ylimääräset kilot hyvin kuriin. Päälle lenkkiä, uintia, sählyä, jääkiekkoa, sauvakävelyä, salia, ryhmäliikuntatunteja, tanssia…jokaiselle löytyy jotakin liikkumista, varmasti!
Motivaatio on suurimmassa roolissa siinä kohtaa kun terveellisempiä elämantapoja lähdetaan ”opettelemaan”. Kun siihen tottuu ja siitä tulee arkea, se tapa elää ja syödä niin ei se lopu jos ei sen anna kuivua kasaan. Hyviä elämäntapoja pitää ylläpitää siinä missä hyvää parisuhdetta tai työelämässä pärjäämistä. Se on oman itsensä suorittamista. Itseään pitää haastaan ja omata sen verran kunniahimoa että jaksaa painaa. Näen asian niin että olen sen hyvän kunnon arvoinen, minä kun olen oman elämäni tärkein ihminen. Kukaan muu ei mulle sitä hyvää kuntoa tuo tarjottimella, sitä ei myöskään saa rahalla. En anna itseni luhistua kasaan ja voida huonosti. Sehän olisi suoraan sanotusti masokistimaista. Olen sen itselleni velkaa, joka päivä koska rakastan itseäni.
Omistan tämän blogikirjoituksen Olaville. Hän nostatti mun motivaation aivan uudelle ulottuvuudelle . 🙂
Moikka!
Kotvanen on mennyt viime kerrasta ja nyt löytyi aikaa kirjoitella jälleen. Tuon viimeisimmän artikkelin The Pohja resepti on ollut niin loistava. Se muovatuu vaikka mihin tarkoitukseen piirakoiden lisäksi. Ollaan tehty myös hamppareiden ”sämpylät” siitä. Viimeisin yber herkullinen testi oli banaanipiirakka ja viikonloppuna taas tehdään pizzaa. Olen hehkuttanut reseptiä töissä ja kaikkialla kavereille että kokeilisivat ja yllättyisivät todella positiivisesti.
Nyt ruoka on maistunut mullekin uudella kaavalla. Reilun viikon verran olen syönyt mitä haluan, tarkoitan kuitenkin terveellisesti kunnon ruokaa. Vastan tämän jälkeen olen merkannut ylös mitä söin, miten paljon ja katsonut paljonko tuli kaloreissa syötyä. Ennen laskin kaikki valmiiksi ja söin orjallisesti sen mukaan. Nyt homma menee siis toisinpäin, paljon ikään kuin terveellisemmällä kaavalla. Treenipäivinä mennää siellä 2000-2200 kcal hujakoilla ja välipäivinä kieputellaan siellä 1800-1900 kcal nurkilla. Miten tämä on vaikuttanut painoon, no ei vielä juuri mitenkään. Parina aamuna se oli jopa puoli kiloa enemmän mutta jälleen tänään oltiin takaisin 55kg puolella. Voisin siis syödä vieläkin enemmän.
Enempi ruoka on vaikuttanut pääkoppaani todella paljon. Jaksan mennä ja tehdä, en ole enää niin väsynyt että tekee mieli vain itkeä. Nukun paremmin, viime yönä heräsin vain kerran! Kun taas viikko takaperin heräilin 2h välein ja olin niin hajalla aamuisin ja varsinkin työpäivien jälkeen. Tämä unettomuus oli kamalaa, siis miten hajalle se ihmismielen saakaan. Fakta on vain se, että liikun nyt niin paljon, että tarvitsen myös paljon energiaa jotta jaksan. Periaatteessa liikun koko ajan, käyn sen 5 x viikossa treenaamassa ja töissä joka päivä liikun asiakkaiden kanssa. Antti toi esille yksi päivä pointin joka oli päässyt multa täysin unohtumaan: ”eikö se idea ole juurikin se, että koska me liikutaan paljon saadaan syödä ja nauttia ruoasta myös sohvaperunoita enemmän?” – perkeles, totta turiset muruseni. Olin jotenkin kokonaan syrjäyttänyt tämän niin loogisen ja niin tavallisen käsityksen syömisen ilosta. Idioottina laskenut joka päivä kalorit mitä tulen syömään ennen kuin syön ja vahtaan kelloa joko voin syödä että se eukäteen laskettu ruoka riittää vielä iltaan asti. Näistä vanhoista kaavoista on kuitenkin vaikea luopua hetkessä. Vieläkin lasken päivän kalorit valmiiksi mutta jos nälkä yllättää niin syön sitten lisää. Nyt se laskettu kaava on paremminkin sanottuna runko johon lisätään sen mukaan kun syödään, jos syödään. Viime viikolla nautin pariin ottesseen Subwayn kanateryaki patonkia, käytiin kiinalaisessa syömässä ja tehtiin paljon piirakoita kotona mun pohjareseptillä. Se pohja on kyllä niin mahti, herkut tuntuu epäterveellisiltä mutta ei ole!
Asiasta kukkaruukkuun, mun facebook-sivut ovat vihdooin täällä! Jo yli 100 tykkääjää ja yhteydenottoja on jo tullut muutamia. Huikeeta! Linkki löytynee tuosta blogin oikeasta reunasta ja tästä https://www.facebook.com/jennipersonaltrainer. Käy tykkäämässä ja arvostan suuresti kun jaat sivua eteenpäin.
Päivätöissä Fressillä alkaa mennä hyvin, asiakkaita on saatu paljon ja kaikkien ohjaukset ovat lähteneet hyvin käytiin. Niiden asiakkaiden paino on saatu laskusuuntaan jotka sitä ovat halunneet ja toisten voimatasot nousemaan hyvän ja tehokkaan treenisuunnitelman ja oikean ruokamäärän kanssa. Tämä työ on ensimmäinen joka tulee laajalti töistä myös kotiin. Lasken ruokaohjelmia ja suunnittelen treeniohjelmia kotona työpäivien jälkeen omalla ajallani. Alkuun se oli raskasta, tuntui ettei ne työpäivät koskaan lopu. Mutta se hetki kun asiakas tulee hymy korvissa tapaamiseen ja kertoo innoissaan kuinka (sillä mun palkatta lasketulla ruokaohjelmalla) vaakalukema on jälleen laskenut parilla kilolla, hänen olo on loistava ja fiilis energinen niin kyllä se on sen arvoista. Se vilpitön ilo toisen puolesta kun hän etenee askel askeleelta kohti omaa tavoitettaan ja alkaa voimaan paremmin. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Sanoisin, ettei ihan joka PT tuolla markkinoilla välitä asiakkaistaan näin paljon, mä välitän niistä kaikista ja tykkään heistä ihmisinä paljon. Kun meillä on tapaaminen keskityn siihen ihmiseen 100% enkä mieti muita juttuja.
Nyt on pakko ampasta kauppaan ostamaan ruokaa jotta saan kokattua töihin sapuskat valmiiksi, kellohan on jo kahdeksan aamulla. 🙂 Loistavaa päivää mulle ja sulle!
Tiedettävästi olen kunnostautunut aivan mestariksi nykyään kyökin puolella ja nyt olen tehnyt siellä totaalisen läpimurron!
Tehtiin Antin kanssa yksi päivä pizzaa ja alkoi suoraan sanottuna ottamaan päähän miten pienen palasen sitä voi syödä silloi kun pohja on ostettu suoraan kaupan pakastealtaasta (apetit). Niissä pohjissa on ihan hirveä määrä hiilaria ja muutenkin ovat pelkkää pullamössö venhää. Siispä selasin netistä läpi muutaman karppaajan ohjeen erilaisille pohjille, ne sisälsivät keskimäärin maitorahkaa, kananmunia ja erilaisia leseitä ja jauhoja. Ei kelpaa mulle, liian paljon erilaisia pusseja sekä mittauksia ja silti hiilarit menee liiallisiin lukemiin.
Tuumin näistä vaihtoehdoista sitten että mitä se pohja tarttee? No jotain mikä pitää paketin kasassa – eli kananmuna. Siinä on kokonaisena aivan liikaa rasvaa kun niitä laittaa useamipia eli karsitaan ja otetaan käyttöön pelkät valkuaiset. Siitä saa hyvän määrän pohjaan proteiinia. No mitä se pohja muuta sitten tarvitsee kun valkuaisia? No jotain, että se edes näyttää ja tuntuu pohjalta, mutta ei jauhoja…ja tässä tapahtui se maaginen kahden aivosuluni yhteen törmäys – KAURAHIUTALE!
Eikun kokeilemaan…
Pieni marjapiiras:
Yhteensä koko laarissa n. 280kcal (P: 24g, HH: 42g R: 4,4g)
4-5 valkuaista, 2dl Nallen kuntokaurahiutaleita (niissä on vähilen hiilareita kaurahiutela vaihtoehdoista), makeutukseksi steviaa ja sokeritonta caramelli siirappia joukkoon > vatkaus > laariin > marjat päälle. Uuni 170 astetta ja n. 15 min.
Pellillisen kokoinen kana-ananas-aurajuusto pizza:
Puolikas pelti n. 750kcal, (P: 82g, HH: 41g R: 28g).
Koko pelti: 9 valkuaista, 4dl Nallen kuntokaurahiutaleita, ripaus suolaa > levitys ohueksi kerrokseksi pellille > uuniin 170 astetta ja n. 10 min. Uunista ulos > täyteet päälle: paistetut maustetut broilerin fileesuikaleet n. 250g, ananaspurkki, valio aurajuustomuru 70g, Polarin 15% juustoraastetta 150g pizza päälle > uuniin takaisin n. 15 min.
Pieni kinkku-aurajuusto piirakka:
Yhteensä koko piirakassa 410kcal (P: 40g, HH: 36g R:12g)
5 valkuaista, 2dl Nallen kuntokaurahiutaleita, ripaus suollaa, Pirkka saunapalvikinkkua 70g, paprikaa, sipulia > sekoita kaikki mössöksi ja kaada vuokaan > päälle tomaattia ja Valion aurajuustomurua n. 20g. Uuniin 170 astetta ja n. 15-20 min.
Ja siis morjens mitä hyviä nämä ovat olleet! Ja kyllä ne pysyvät kasassa! Ja ei, ne eivät maistu kananmunalta!
Pelkästä pohjasta tulee aineksilla 5 valkuaista ja 2dl kaurahiutaleita 266kcal jossa on proteiinia 26g, hiilaria 29g ja rasvaa 5g. Valkuaisten ja hiutaleiden määrä tulee suhteuttaa toisiina kutakuinkin sillä kaavalla että 2-3 valkuaista kohden tulee 1dl hiutaleita. Loput ravintoarvot tietenkin määräytyy sen mukaan mitä siitä pohjasta tekee.
Pohja toimii makeutettuna piirakoissa yhtä hyvin kun suolalla höystettynä pizzoissa/suolaisissa piirakoissa. Miten siistiä vetää mustikkapiirakkaa jonka ravintoarvot vastaavat kaurapuuroa ja valkuaisia, mikä ei ole sokerin ja rasvan täyttämä hiilari-kaloripommi mutta yhtä hyvää! Vielä pitää testata tietenkin omenapiirakka, nams! 😛
Tästä lähtien roudaan juhliin ja kinkeroisiin omat herkkupiiraat ja vedän niitä naamaan erittäin hyvällä omalla tunnolla! 😛
Olkaa hyvät!
